Kiinnostava havainto: Kitkarenkailla ajetaan paljon vähemmän kuolonkolareita kuin voisi kuvitella – tässäkö selitys?
Ajotavalla on suurempi vaikutus liikenneturvallisuuteen kuin auton alla olevien renkaiden tyypillä.
Renkaat kelin mukaan -kampanja kertoo tiedotteessaan, että nastarenkaat ovat yliedustettuina henkilöautoilla aiheutetuissa talviajan kuolonkolareissa.
Vaikka kitkojen osuus talvirenkaista on noussut kuluneen vuosikymmenen aikana 12 prosentista lähes 20 prosenttiin, oli niiden osuus tarkastelujaksolla tapahtuneista talvikelin onnettomuuksista ainoastaan kuusi prosenttia.
– Kitkarenkaiden osuus talvirenkailla aiheutetuista talvikelionnettomuuksista on vähentynyt selvästi 2000-luvun alkuun verrattuna. Erityisesti ajohallinnan menetyksiin liittyvät tapaukset ovat vähentyneet ajonvakautuksen yleistymisen myötä, tutkiva viestintäkonsultti Jouko Lahti kuvailee kehitystä kampanjan tiedotteessa.
Asiantuntijat ovat arvioineet, että kitkarenkaiden myönteinen kehitys liittyy niillä varustettujen henkilöautojen ikään ja turvatekniikkaan sekä kuljettajien ajotapaan.
– Ennakoiva ja maltillinen ajotapa on selkeästi talvirengastyyppiä tärkeämpi turvallisuustekijä talviliikenteessä, Lahti painottaa.
Artikkeli jatkuu tilastografiikan alla.
Kitkakuski, ole tarkkana!
Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoi vuosi sitten, että turvallisen talviautoilun avaimet ovat laadukkaissa, hyväkuntoisissa ja Suomen oloihin tarkoitetuissa talvirenkaissa, reilussa turvavälissä, riittävän alhaisessa tilannenopeudessa ja ennakoinnissa.
– Kitkarenkailla ajettaessa näiden merkitys korostuu, Vesalainen totesi.
Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon, kun nastarengaskuski vaihtaa kitkoihin? Lue kaikki Vesalaisen vinkit aiemmasta jutustamme.
Lähde: Renkaat kelin mukaan
Uusimmat
-
07:29
Syötkö paljon ultraprosessoitua ruokaa? Harkitse uudelleen
-
07:28
Henri Jokiharju tälläsi, Buffalo vei Floridaa – Erik Haulalla tehoilta NHL:ssä
-
07:13
Matkustajakone räjähti yli 10 kilometrin korkeudessa – lentoemäntä selvisi hengissä
-
07:03
Ensitreffit-Jyrki pohtii yhteistä juhannuksenviettoa: "Ei aina jaksaisi kyselyvyöryä"
-
06:57
Mika Saukkonen tilittää: Yllättävästä työkeikasta tuli armoton mankeli: "Jutin kanssa vitsit vähissä"
-
06:54
Putin takoi aseen ajattelusta, jota Venäjä ennen vainosi
-
06:40
Juutalaiskoulua kohti ammuttiin Kanadassa taas – Trudeau: "Kuvottava ja vaarallinen vihan muoto"
-
06:35
Erityisesti kolme asiaa altistavat rattiraivolle – ratkaisujakin löytyy
-
06:30
Hanna ja Henri elävät Raamatun mukaisesti: "Muuta ei tarvita"
-
06:23
Suomi ja 33 muuta valtiota tuomitsevat Israelin hyökkäykset rauhanturvaajia vastaan
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
Lataa lisää