Keväälle kylmää kyytiä: Runsaat lumisateet valtaavat Suomen

Eilisestä Manu-myrskystä tyyntynyt sää saa taas uuden, talvisen käänteen uuden matalapaineen saavuttua Suomeen illan mittaan. Tuuli jää selvästi heikommaksi kuin lauantaina, mutta lunta on luvassa runsaasti.

Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo, että lumipyryalue leviää tänään ja huomisen aikana laajalle alueelle Suomeen. 

Ajokeli heikkenee yön aikana ja huomenna selvästi. Lunta odotetaan satavan jopa yli 10 senttiä.

 Lämpötila on etelässä ja lännessä aamulla muutamia asteita plussan puolella, ja maahan satanut muuttuu sohjoksi.

Aamun aikana sadealue jatkaa matkaansa kohti itää, ja päivällä lunta sataa enää Pohjois-Karjalan tienoilla. Maan eteläosan tuntumaan muodostuu kuitenkin jo uusia kuuroja, joissa sade tulee räntänä tai märkänä lumena.

Lumisateet heikentävät ajokeliä koko maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Ilmatieteen laitos varoittaa alueella maanantaina mahdollisesti vaarallisesta ajokelistä.

Ajankohtaan nähden kolea sää jatkuu:

–  Alkuviikosta ei näy loppua pohjoisvirtaukselle. Mennään pakkaselle koko maassa ja kylmässä säässä jatketaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen STT:lle.

Lue myös:

    Uusimmat