Keskitysleirin alaikäisenä sihteerinä toiminut nainen syytteeseen 10 000 ihmisen murhasta – keskitysleirillä myös suomalaisia

Suomalaisten merimiehien julma kohtalo toisen maailmansodan aikaan: Natsit veivät keskitysleireille –  väkivalta jatkuvaa, ruuasta puute 0:58
Samaisella Stutthofin keskitysleirillä oli myös suomalaisia merimiehiä. Tutustu heidän tarinaansa videolla!

Entistä keskitysleirin sihteeriä syytetään Saksassa 10 000 henkilön murhasta, kertoo muun muassa CNN. Nainen työskenteli Stutthofin keskitysleirillä ollessaan alle 18-vuotias vuosina 1943-1945, ja on nyt tuotu oikeuden eteen.

Naista syytetään avunannosta yli 10 000 juutalaisten, puolalaisten partisaanien ja neuvostovankien murhaan. Koska nainen oli tekoaikaan nuori, käsiteltiin asia nuorisotuomioistuimessa.

Viime kesänä samaisen keskitysleirin vartijana 17-vuotiaana toiminut mies tuomittiin 93-vuotiaana kahden vuoden ehdonalaiseen vankeuteen.

Kyseisellä Stutthofin keskitysleirillä on ollut myös suomalaisia. Tutustu suomalaismerimiesten kammottavaan tarinaan.

Auschwitzistä selviytyneet kertoivat kokemuksiaan keskitysleiriltä 75-vuotismuistotilaisuudessa – presidentti Niinistö paikalla Puolassa 3:39
Puolassa muistettiin viime vuonna Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen 75-vuotispäivää. Myös Sauli Niinistö kunnioitti muistoa läsnäolollaan.

Lue myös:

    Uusimmat