Toisen maailmansodan ja erityisesti natsien tekemisistä kauheuksista on saatu vuosien saatossa useaan otteeseen. Harva kuitenkaan tietää, että myös satoja suomalaisia merimiehiä joutui keskitysleireille.
Suomi allekirjoitti syyskuussa 1944 välirauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Tämä päätti jatkosodan, mutta sotakorvausten lisäksi Suomen oli katkaistava suhteensa Saksaan.
Yksi vaikutus suhteiden katkaisemisella oli se, että saksalaiset sotilaat takavarikoivat saksalaisissa satamissa ja Saksan miehittämien maiden, Norjan ja Alankomaiden satamissa olleet suomalaiset kauppalaivat.
Suomalaisten merimiesten kohtalosta kirjoittaa Pertti Rönkkö uutuuskirjassaan Aselevon maksumiehet – suomalaiset merimiehet natsi-Saksan keskitysleireillä 1944-1945 (Atena).
Lue myös: Suomalaisen SS-miehen päiväkirja paljastaa: Itärintamalla sotilaat ostivat seksiä pirtulla – rajua tekstiä myös juutalaisten surmaamisesta
Vaihtoehtona SS-joukot tai keskitysleiri
Saksalaisille ei riittäneet pelkästään satamissa olleet kauppalaivat, vaan myös merellä olleita laivoja yritettiin pakottamaan ottamaan suunta kohti Saksaa. Silloinen kauppa- ja teollisuusministeri kehotti Uuno Tarkki kehotti radiossa suomalaislaivoja välittömästä palaamaan Suomeen tai kääntämään kurssinsa ruotsalaisiin satamiin.
Kaikki merellä matkanneet laivat eivät kuitenkaan kuulleet kehotusta tai päättivät jättää noudattamatta sitä. Laivoissa saattajina olleet saksalaiset sotilaat yrittivät painostaa miehistöä jatkamaan ministerin paluukehotuksesta huolimatta saksalaiseen satamaan.
Eräissä tapauksissa suomalaiset nujersivat saksalaiset vartijat ja ohjasivat laivansa Ruotsin puolelle.
Saksalaiset sotilaat takavarikoivat 56 suomalaista kauppa-alusta, joihin kuului 363 suomalaista merimiestä.
Merimiehille annettiin mahdollisuus jatkaa meripalveluaan Saksan lipun alla, liittyä Saksan armeijaan tai lähteä töihin saksalaisille maatiloille ja tehtaisiin.
Merimiehiä yritettiin värvätä myös SS-joukkoihin, ja joidenkin harvojen kohdalla se onnistuikin.
Mikäli edellä luetellut vaihtoehdot eivät miellyttäneet, oli viimeisenä vaihtoehtona pakkotyö ja keskitysleiri. Monet suomalaiset kieltäytyvätkin työskentelystä Saksan lipun alla, joten heidän kohtaloksi tuli kokea keskitysleirien kauhut ja natsien julmuus.
Merimiesten kohtalosta vaiettiin
Merimiesten kohtalo oli arka asia, eikä heidän vaiheista juurikaan uutisoitu. Rönkkö arvelee kirjassaan, että yksi syy saattoi olla poliittinen häpeä, sillä Suomi oli päästänyt laivoja Saksaan vielä sen jälkeen, kun suhteet maahan oli katkaistu.
– Syy kiinnostuksen puutteeseen saattoi olla myös Suomessa sodan jälkeen vallinnut yleinen ilmapiiri, jossa kaikkiin Hitlerin Saksan kanssa tekemisissä olleisiin suhtauduttiin epäluuloisesti. Tämän joutuivat kokemaan kotiin palattuaan myös keskitysleireillä olleet merimiehet. Monet vaikenivat, koska heidän kertomuksiaan ei uskottu.
Suomalaisia merimiehiä sijoitettiin muun muassa keskitysleireille Stutthofiin ja Pölitziin.
Merimiehet valmisteltiin vankeuteensa saksalaisella perusteellisuudella. Heidät parturoitiin, punnittiin, mitattiin, otettiin sormenjäljet sekä kirjattiin mahdolliset erityistuntomerkit. Numerolapun lisäksi jokaiselle vangille annettiin puulusikka ja noin litran vetoinen ruokakulho.
Rönkkö kirjoittaa kirjassaan, että Pölitzin vartijat jakoivat pampuniskuja ja korvapuusteja vähäisimmistäkin rikkeistä ja usein mielivaltaisesti myös ilman näkyvää syytä.
– Koska saksalaiset välttivät itse suoraa kosketusta vankiensa kanssa, he olivat valinneet luottovankien joukosta pelkoa herättäviksi hakkaajiksi voimakkaita ja raakoja apureita.
Ruokavarkaudesta ankara rangaistus
Myös ruokaa oli saatavilla vähän ja se oli heikkolaatuista.
Suomalaiset pitivät keskuudessaan kovaa kuria, ja koska ruuasta oli pulaa, suhtautuivat suomalaiset sen pihistämisen ankarasti.
– Ensimmäinen syyllinen sai ryömiä pöydällä ja vetää housunsa alas, jolloin kaikkien nähden tuomittiin 20 iskua sotilasvyöllä. Seuraavalla kerralla 25 iskua. Iskuja luvattiin lisätä viidellä joka kerta. Useampia kertoja ei tarvinnut ketään rangaista, tuntematon suomalainen merimies kirjoitti Merimies-lehdessä syyskuussa 1945.
Aamuisin töihin lähteville vangeille annettiin mukaan noin 200 gramman leipäviipale, jolla oli pärjättävä 12 tuntia. Illalla tarjottiin puoli litraa keittoa, josta saattoi löytyä pieni kaalin tai perunan pala.
Rönkön kirjan mukaan pahinta leireillä olikin jatkuva nälkä.
– Muutuimme vähitellen eläimiksi. Tuijotimme tylsästi eteemme ja kyyristelimme piiskan alla. Aivoissa kiersi vain yksi ajatus, mistä saada ruokaa. Jäätyneistä ja pilaantuneista perunoista melkein tapeltiin, jos joku sattui sellaisen löytämään. Perunankuoretkin olivat suoranaista herkkua, Martti Finnberg kertoo.
Kylmyyden, syöpäläisten ja muiden vankien hakkaamisen takia yöunet olivat mitä olivat, ei moni suomalaista ummistanut koko yönä silmiään.
Vankien pahoinpitelyt arkipäivää
Vankien pahoinpitely oli jatkuvaa ja säännöllistä. Pölitzin leirillä olleet miehet kertoivat, miten parakin ovella seisonut puolalainen piiskuri löi jokaista ovesta ulos astunutta noin metrin pituisella kumiletkulla, jonka sisään oli pujotettu kettinki.
– Aina toivoin, ettei olisi sattunut päähän. En tiedä, mitä siitä meikäläiselläkin on jäänyt. Olkapäänivelissä ja peukalonivelissä on valtavat kulumat. Kun päästiin aikoinaan pois ja lähdin merille uudestaan ja piti hakea lääkärintodistuksia, kysyivät heti, että missä olet ollut sotaaikana. Kun kerroin näistä niin sanoivat, että kyllä se alkaa tuntua, jos elätte 70-vuotiaaksi, Kauko Raumonen kertoo.
Saksan romahtamisen jälkeen Suomeen keskitysleireiltä, usein monimutkaisten vaiheiden jälkeen selvinneet merimiehet vietiin Hankoon leirille. Leirillä merimiehet vietiin ensimmäisenä täisaunaan ja myös vaatteet puhdistettiin syöpäläisistä.
– Kun olimme olleet leirillä kolme viikkoa, meille annettiin siviilivaatteet, joiden piti olla ruotsalaista alkuperää. Ne olivat kuitenkin niin epämääräisen näköisiä, että jännäsimme kovasti, vieläkö ne meidän kulutuksen kestävät. Sitten saimme matkalipun kotipaikkakunnallemme, Finnberg kertoo.
Loppuelämän painajaiset
Rönkkö kirjoittaa, että on vieläkin epäselvää, jättikö Suomi kauppalaivoissa palvelleet kansalaisensa saksalaisten vangeiksi vahingossa vai tahallaan, vai oliko poliittinen tilanne myös valtionjohdolle niin vaikea ja sekasortoinen, ettei sekään tiennyt, mitä tehdä.
Osa selvisi keskitysleirin kauheuksista paremmin, osa heikommin. Varmasti selvää on, että jokainen siellä ollut muistaa sen loppuelämänsä.
Kauki Raumonen kertoo, että hänelle natsien vankina oleminen jätti unettomuudet ja painajaiset.
– Saksan muistot joskus vielä vaivaa. Vaimo sanoi, että älä huuda niin paljon yöllä. Kaikki tuli uneen rasitteeksi, kaikki mitä siellä leirillä tapahtui, ne kauheat potkimiset ja huudot.