Kesäfestivaalien työntekijöillä kirjavia työsopimuksia

Kesän tapahtumat työllistävät tuhansia vapaaehtoisia ja vaihtelevin työehdoin palkattuja työntekijöitä.

MTV3 Uutisten haastattelemien työntekijöiden mukaan joissain kesätapahtumissa ei makseta asianmukaisia lisiä. Alaa kuvataan "villiksi länneksi".

Asiantuntijat kannustavat lyhyitäkin työpätkiä tekeviä pitämään huolta oikeuksistaan.

MTV3 Uutiset selvitti, millaisella työvoimalla Suomen suosituimpia festivaaleja pyöritetään. Vastauksia haettiin sekä tapahtumien järjestäjiltä että alan työntekijöiltä.

SAK:n, STTK:n ja Akavan Kesäduunari-infoon tulee yhteydenottoja etenkin matkailu- ja ravintola-alalta. Muutamat yhteydenotot ovat liittyneet erityisesti kesätapahtumiin.

– Paljon on tapauksia, joissa työnantaja on pyrkinyt sisällyttämään erilaiset lisät, sunnuntaikorvaukset ja ylityökorvaukset perustuntipalkkaan. Tällainen kohta työsopimuksessa ei yleensä ole pätevä ehto, sanoo kesäduunarineuvoja Anna-Sofia Kivi.

Hänen mukaansa ensimmäinen askel on neuvotella työnantajan kanssa ja selvittää, ettei kyseessä ole erehdys. Seuraavaksi tulisi ottaa yhteyttä aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueeseen.

– Heillä on toimivalta valvoa yleissitovien työehtosopimusten noudattamista työpaikoilla, ja voivat kehottaa työnantajaa korjaamaan toimintatapojaan. Yksittäisissä palkkasaamisissa pitää kääntyä oikeusaputoimiston puoleen, Kivi sanoo.

Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kommentoidaan, että kesätyöntekijöiden yhteydenotot koskevat yleensä palkkausta tai muita työsuhteen ehtoja. Yhteydenottoja ei kuitenkaan tilastoida työpaikan tai aiheen mukaan.

Näin festivaalit sanoivat omista palkkauskäytännöistään:

“Helsingin juhlaviikot on Helsingin kaupungin määräysvallan alainen mutta säätiömuotoinen organisaatio. Juhlaviikkoja ei siis sido kunnallinen työ- ja virkaehtosopimus. Koska toisaalta festivaalialallekaan ei ole sitovaa työehtosopimusta, haemme palkkakysymyksissä vertailua kulttuurialan eri työehtosopimuksista (TAKU, Teatteri- ja mediatyöntekijät, Muusikkojen liitto jne.). Juhlaviikoille on tärkeää, että maksamme työntekijöillemme käypää palkkaa.”

- Helsingin juhlaviikkojen vastaava tiedottaja Sini Koskimies

“Flow Festival Oy maksaa palkat pääosin Takun työsuhteen ehdot -suositusten mukaisesti.“

- Flow Festivalin tiedottaja Susanna Hulkkonen

Lue myös:

    Uusimmat