Kesän festarielämyksiä tuotetaan palkattomalla työllä

Kesän suosituimmat festivaalit pyörivät palkattoman työn ansiosta.

Vapaaehtoiset saavat yleensä ilmaisen pääsyn festivaaleille, ruuan ja muita pienempiä etuja.

Esimerkiksi tänä viikonloppuna Helsingissä järjestettävällä Flow Festivalilla työskentelee noin 700 vapaaehtoista.

– Työvuorot määräytyvät niin, että jokaisella on reilusti vapaa-aikaa nauttia myös ohjelmasta, tiedottaja Susanna Hulkkonen kertoo.

Flow'ssa suoraan palkattuja on noin 150 ja alihankintasopimusten kautta lähes tuhat työntekijää.

Erityisen pitkä perinne vapaaehtoistyöllä on Joensuun Ilosaarirockissa. Tänä vuonna tapahtumaa oli toteuttamassa runsaat 1900 vapaaehtoista.

MTV3 Uutiset selvitti, millaisella työvoimalla Suomen suosituimpia festivaaleja pyöritetään. Vastauksia haettiin sekä tapahtumien järjestäjiltä että alan työntekijöiltä.

Määrä on kasvanut voimakkaasti: esimerkiksi 90-luvun puolivälissä vapaaehtoisia oli vielä alle 500.

– Vapaaehtoisuus on yksi Ilosaarirockin tärkeimmistä arvoista, jonka varaan festivaali on rakentunut vuodesta 1971 saakka. Tämä erottaa meidät monesta muusta festivaalista niin palveluiden kuin tunnelman osalta, kertoo toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen Joensuun Popmuusikot -festivaaliorganisaatiosta.

Pyykkönen kertoo, että ensimmäiset ympärivuotiset palkatut työntekijät tulivat Ilosaarirockiin vasta 2000-luvulla. Hekin tekevät myös muita hankkeita.

Ilosaaren talkoolaisten tyytyväisyydestä kertoo se, että 40 prosenttia tulee töihin toistamiseen.

"Elämyksiä ja yhteisöllisyyttä"

Kesän festivaaleilla työskentelee vapaaehtoisina myös järjestöjen ja urheiluseurojen edustajia. Esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlat työllistää yhteensä noin 445 vapaaehtoista, joista suurin osa tekee töitä talkoina omille yhdistyksilleen.

Oopperajuhlien talousjohtaja Tarja Halonen kertoo, että suurin osa vapaaehtoisista pääsee katsomaan esitysten harjoituksia.

– Vapaaehtoistyötä tehdään käsitykseni mukaan elämyksien ja yhteisöllisyyden takia, Halonen kertoo.

Tapahtuman palkkalistoilla on yhteensä noin 500 ihmistä, joista ympärivuotista henkilöstöä on 18.

Avustavaa ja projektiluontoista työtä

Kaikille festivaaleille vapaaehtoisten käyttö ei sovellu. Sen sijaan työntekijöitä otetaan vaihteleviin projektiluontoisiin tai avustaviin tehtäviin.

Esimerkiksi Helsingin juhlaviikoilla on ympärivuotisia työntekijöitä kymmenen. Muihin tehtäviin otetaan noin 30 ihmistä.

– Koska Juhlaviikot on kaupunkifestivaali ja sen luonne on hyvin monimuotoinen, emme käytä käytännössä lainkaan vapaaehtoistyövoimaa, kertoo vastaava tiedottaja Sini Koskimies.

Mitä työntekijät sanovat kesätapahtumista? Lisää aiheesta huomenna.

Lue myös:

    Uusimmat