Kendra Wilkinson haluaa timmin vartalonsa takaisin
Raskauden tuomat kilot kiusaavat myös julkkisnaisia. Seurapiirineito Kendra Wilkinson, 25, on ollut shokissa siitä, miten paljon raskaus muutti hänen kehoaan.
Seurapiirijulkkis ja entinen Playboy-malli Kendra Wilkinson sai esikoisena viime joulukuussa. Aikaisemmin timmissä kunnossa olleen Kendran on täytynyt hyväksyä, että lapsen saaminen vaikutti kehoon. Nyt hän aikoo saada hoikan vartalonsa takaisin.
– Olin niin tottunut olemaan hoikka ja timmi. Minun ei ole ikinä ennen tarvinnut laihduttaa ennen kuin nyt. Haluan lihakseni takaisin, en halua mitään hytkyvää! Hän sanoi Femalefirst-sivuston mukaan.
– Pari kuukautta sitten päätin, että on aika lopettaa tekosyiden keksiminen ja alkaa treenata kuten ennenkin.
Kendra kertoo, että oli shokissa siitä, miten paljon raskaus muutti hänen vartaloaan. Hän on ollut koko elämänsä ajan hoikka, minkä takia muutos tuntui niin suurelta.
– Kurvini shokeeraasivat minua. Peilistä katsoi aivan eri nainen kuin ennen, hänen kerrotaan valittaneen.
Nyt kaunotar tavoittelee unelmavartaloaan treenamalla ahkerasti sekä syömällä aikaista terveellisemmin.
Kendran aikaisempaan elämään voi tutustua Sub-kanavalla ohjelmassa E! Entertainment: Playboy-talon tytöt maanantaisin kello 01:45-02:15.
Katso kuvat Kendrasta ennen ja jälkeen raskauden:
Wireimage/AOP
Wireimage/AOP
Lähteet: People, Femalefirst
Kuvat: Wireimage
Uusimmat
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:06
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Keijo Pekkanen todisti karhujen lemmenhetkeä Kuusamossa – "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:51
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
14:29
Viisi ihmistä kuoli ohjustehtaan räjähdyksessä Turkissa
-
14:28
Karkumatkalla olleen lehmän pako tyssäsi saviseen ojaan – pelastuslaitos ja mönkijä saapuivat hätiin
-
14:13
RKP:n Henriksson: Jos hallitus syntyy, kyse ei ole onnellisesta avioliitosta vaan välttämättömyydestä
-
Lataa lisää