Kellarikerroksen yhdistetty työ-, oleskelu ja vierashuone
Muutoksen suunnittelu Helena Karihtala
Muutama vuosi sitten rakennetun omakotitalon alakerrassa sijaitseva työ- ja vierashuone kaipasi uudistusta. Huone koettiin liian pimeäksi ja jotenkin liian kellarimaiseksi. Huone on aika pitkänomainen, ikkunapintaa on niukasti ja toiminnoiltaan se on jaettu kolmeen eri tarkoitukseen.
KUVA: Ennen muutosta
Huoneessa oli liian pieni ja epäkäytännöllinen työpiste. Tämän vuoksi työpisteen käyttö oli jäänyt vähemmälle ja kotitoimisto oli pikkuhiljaa siirtynyt yläkertaan keittiönpöydälle. Nyt olisi tarkoitus saada työtilasta niin toimiva, että työskentely sujuisi jatkossa alakerrassa.
Työtilan vieressä on myös sähköpiano, jota soittaa perheen tytär. Huoneen keskiosassa on oleskelutila kirjahyllyineen. Tässä istuinryhmässä oleskelu on aika harvinaista, sillä televisio on sijoitettu seinämän takana olevan makuutilan puolelle. Huoneen perällä on vierasvaraksi hankittu parisänky. Asukkaat kokevat tilan juuri näille toiminnoille sopivaksi, mutta halusivat, että sisustus olisi raikkaampi, valoisampi ja ennen kaikkea nykyaikaisempi. Vanhoista huonekaluista haluttiin säilyttää sohva, nojatuoli, sänky sekä sähköpiano. Muutokselle oli budjetoitu noin 5.000 euroa.
Uusi sisustus rakennettiin yhdistämällä kaksi muotiväriä, musta ja valkoinen. Nyt kellaritila on huomattavasti valoisampi ja avaramman oloinen kuin aikaisemmin.
Työpiste suunniteltiin niin, että molemmat vanhemmat saivat oman työpisteen ja reilusti säilytystilaa omille papereilleen. Korkeat kaapit toimivat mappi- ja kirjasäilytykseen. Sivutaso on oiva aputila, jossa myös printterille on oma paikka. Ilmava lasitaso työpöytänä on riittävän kokoinen kahdelle kannettavalle tietokoneelle. Työtuolit ovat modernit ja keveärakenteiset ja niissä on myös säätötoiminto istuimen alla. Kohdevalot on sijoitettu sivupöydille, eivätkä ne näin ollen vie tilaa työpöydältä.
Oleskelutilan kirjahylly vaihdettiin matalaan tv-tasoon ja erillisiin seinäkiinnitteisiin lasivitriineihin. Näissä säilytetään dvd:t ja osa kirjoista. Vanha televisio hävitettiin ja yläkerrassa ollut litteämpi televisio siirrettiin tänne matalan tason päälle.
Istuinryhmä muutti ilmettä pienellä kohennuksella. Matto vaihtui isompaan, raikkaan valkoiseen mattoon. Olemassa ollut nojatuoli sai parin yläkerrassa olleesta samanlaisesta nojatuolista. Tuolit verhoiltiin uudelleen modernilla raitakankaalla. Sohvapöytänä toimivat nyt Ilkka Suppasen suunnittelemat Kirstut, joissa kantena toimivat erilliset tarjottimet. Tarjottimet on kätevä viedä yläkertaan ja kantaa sillä tarjoilut halutessa alakertaan. Pöydissä on sisällä sopivasti säilytystilaa esimerkiksi kaukosäätimille ja Play Station- johdoille. Pöydät ovat myös keveät ja helppo siirtää paikasta toiseen. Sohvan raidat ja tarjottimen kuviointi toistuvat sisustustyynyissä. Matala taustaseinä maalattiin tumman harmaaksi, jolloin vaalea sohvakalusto sai tehokkaan taustan ja se nousee paremmin esiin.
Sama maali kiertää myös vierassängyn puolelle tehden samalla myös päädyn sängylle. Muut seinät maalattiin puhtaamman valkoiseksi, kuin mitä ne aikaisemmin olivat. Päiväpeitteessä ja sängyllä olevissa tyynyissä toistuu oleskelutilan värimaailma. Yöpöydät ovat sirot ja niiden päällä modernit kotimaiset valaisimet, joista tulee pehmeä valo. Lamppuina energiansäästölamput. Sama valaisinmalli, mutta isompana, on myös oleskelutilassa. Säleverhot vaihdettiin selkeisiin, pimentäviin rullaverhoihin. Piano siirrettiin pitkälle seinälle, näin se sai kauniina esineenä arvoisensa paikan.
Valaistus oli aikaisemmin yksi ongelmakohdista. Nyt katossa on pienitehoisemmat, mutta enemmän valoa antavat valaisimet. Erikoisuutena myös se, että valaisin heittää hauskan sädekuvion kattoon. Taulut tuovat kodikkuutta, vaikka värimaailma niissäkin on mustavalkoinen.
Tuotetiedot:
- Maalit:
- Tikkurila Harmony 497 täyshimmeä maali. Huoneen tilanjakajan puolikorkea muuri ja sängynpääty maalattiin Tikkurila Harmony Symphony V499 (tumma harmaa) täyshimmeällä maalilla.
- Lasiovellinen tv-taso: Bestå, L:240 S:40 K:38 cm, valkoinen / 2 kpl á 170,-
- Grimle-seinävitriinikaappi, koko: L:120, K:26, S:28, valkoinen / 4 kpl á 69,-
- Yöpöytä: Fornbro-pilaripöytä, maalattua ja lakattua haapaviilua, halk.45 cm 2 kpl / á 9,-
- Tiedustelut: Ikea, www.ikea.fi
- Sohvapöytä:
- Iso Kirstu, Design Ilkka Suppanen, koko: 26,5 x 65 cm, laminoitu kansi, polyesterihuopa, musta/valk. 230,-
- Pieni Kirstu, Design Ilkka Suppanen, koko: 26,5 x 46 cm, laminoitu kansi, polyesterihuopa, musta/valk. 160,-
- Tiedustelut: Marimekko Kämp Galleria, Pohjoisesplanadi 31, Helsinki p. (09) 686 0240 www.marimekko.fi
- Vanhojen Ikea Lillberg-nojatuolien irtopäälliset uusittiin Suvitikissä 40,-/tuoli
- kangas: Juhlaraita 54300, väri:190 (musta/valk.), Marimekko 32,-/m (kahden tuolin kangasmenekki 4,15 m)
- Tyynyt: Koko: 50 x 50 koristetyynyt kangas: Marimekko Mahraba 190 (musta/valk), Design Ilkka Suppanen
- Ompelimo: Suvitikki, Hämeentie 155 B 19, Helsinki p.09 -878 7199
- Työpiste:
- Muurame työpiste: Iso Lasitaso 1kpl 509,-
- Iso MiniMup-kaappi 3 kpl 179,-/kpl
- 496 Irtohylly 3 kpl 30,-/kpl
- 871 Sokkeli 12,7cm 3 kpl 29,-/kpl
- 471 Pikku-MiniMup-laatikosto 2 kpl 257,-/kpl
- 831 Sokkeli 12,7cm 2 kpl 29,-/kpl
- Tiedustelut: Artek, Espan myymälä, Eteläesplanadi 18, Helsinki p. 09 6132 5277, www.artek.fi
- Kaapit: Bestå/Norum-säilytyskokonaisuus, (sis.ovet ja laatikot), valkoinen koko: 180 x 40, kork.192 cm, 410,-/kpl
- Tiedustelut: Ikea, www.ikea.fi
- Työtuoli: Philip-työtuoli valkoinen, L:53 S:62 K:94 2 kpl á176,-/kpl
- Työpöydän valaisimet: Leo-pöytävalaisin, Massive, G9 (max.75W/230V K:80 L:175), 107,-/kpl
- Jälleenmyynti: Asko, Lanternan kauppakeskus, Varikkotie 2, Helsinki, p.020 745 6600, www.asko.fi
- Kattovalaisimet: Flos / Moni 2-kattovalaisin, (1xmax.150W E27 HEG), 284,-/kpl
- Tiedustelut: Funktio, Lönnrotinkatu 7, Helsinki, p. (09) 607 207, www.funktio.fi
- Tekstiilit
- Matto: JAB Pira 3349/099 (valkoinen) koko:380 x 300 cm 855,- ja koko:120 x 200 cm 180,-
- Rullakaihdin:Työpisteen yläpuoliseen ikkunaan asennetaan rullakaihdin. Kangas: Creation Baumann Umbria II R col.7117 (tumma harmaa) 467,-/yht.
- Tiedustelut: Decorama Oy, p.09-415 312 08, Nilsiänkatu 15, Helsinki
- Yhteyshenkilö: Marianna Äikäs, 040-5900936, www.decorama.fi
- Aika-päiväpeite, Finlayson, koko: 260 x 260 cm, väri: pellava, 90,-
- Tiedustelut: Finlayson, www.finlayson.fi
- Pöytävalaisimet: Soihtu-pöytävalaisin, Lundia, 2 kpl, valkoinen, koko: 50 x 25 x 30 cm, 156,-/kpl
- Lattiavalaisin: Soihtu-lattiavalaisin, Lundia, valkoinen, koko: 183 x 50 x 73 cm, 314,-
- Tiedustelut: Vepsäläinen, kauppakeskus Lanterna, Varikkotie 2 B, Helsinki, p.020 7801 210, www.vepsalainen.fi
- Perheen omat tuotteet:
- Lantern-kynttilälyhty, Design Harri Koskinen, Harmaa lasi, kork.60 cm, Iittala
- Kivi-kynttilälyhty lajitelma, Iittala
- Oleskelutilan taulu: Sami Korkiakoski p.050 490 1531, www.samikorkiakoski.com
(T.i.l.a. 21.11.2007)
ja
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää