Kela: Työttömyysturvan hakemusmäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti

Kela varautuu historiallisiin ruuhkiin – myös palvelualan työttömyyskassa kovilla 2:09
Aiemmin Kela kertoi olevansa varautunut historiallisiin ruuhkiin koronaviruksen takia.

Työttömyysturvan hakemusmäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, kertoo Kela. Hakemusten määrä on kasvanut kaikissa maakunnissa. Määrät ovat nousseet jopa satoja prosentteja vuoden takaisesta.

Eniten Kela on saanut hakemuksia viikolla 15 eli 6.–12. huhtikuuta. Korkein päiväkohtainen piikki osui kuitenkin huhtikuun ensimmäiselle päivälle. Tällöin oli myös korkein piikki lomautus- ja työttömyysjaksojen alkamisajankohdassa.

Viikolla 15 hakemusten määrä lisääntyi eniten Uudellamaalla, 412 prosenttia. Pirkanmaalla oli nousua 309 prosenttia ja Etelä-Pohjanmaalla 292 prosenttia.

–  Hakemuksia on tullut paljon, mutta olemme varautuneet tähän ja pärjänneet toistaiseksi hyvin, kertoo Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueista vastaava johtaja Liisa Ojala tiedotteessa.

Yrittäjät hakeneet tukea runsaasti

Yrittäjien työmarkkinatukea on ollut mahdollista hakea viime viikon torstaista lähtien. Heti ensimmäisenä päivänä hakemuksia tuli noin 4  800 ja seuraavana päivänä noin 2  400.

Perustoimeentulotuessa ei vielä näy suurta nousua hakemusmäärissä, mutta Kelan mukaan tuen viimesijaisuudesta johtuen muutokset näkyvät siinä yleensäkin viiveellä.

Lue myös:

    Uusimmat