Rajavartiolaitos on saanut päätökseen esitutkinnan nepalilaisiin liittyvästä ihmissalakuljetuksesta, tiedotteessa kerrotaan.
Tapauksessa viiden Nepalin kansalaisen epäillään matkanneen Nepalista Qatarin kautta Suomeen väärennettyjen Latvian matkustusasiakirjojen avulla, Rajavartiolaitos tiedottaa.
Epäilyn mukaan ryhmän tarkoituksena oli jatkaa Suomesta Ruotsiin ja edelleen muualle Eurooppaan.
Kaikki viisi saapuivat samaan aikaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa kaksi heistä jäi kiinni rajatarkastuksessa.
Kolme muuta jatkoi matkaa Ruotsiin, mutta heidät otettiin kiinni jo samana päivänä Tukholman Arlandan lentoasemalla.
Käytössä väärennetyt asiakirjat
Tutkinnassa selvisi, että kaikkien viiden käyttämät latvialaiset asiakirjat olivat väärennettyjä.
Esitutkinnassa on selvitetty epäiltyä törkeää laittoman maahantulon järjestämistä sekä asiakirjaväärennöksiä. Viranomaiset havaitsivat tutkinnan aikana viitteitä kansainvälisesti organisoidusta rikollisuudesta, minkä vuoksi asiaa selvitettiin yhteistyössä Europolin ja useiden eurooppalaisten viranomaisten kanssa.
Tutkinnassa tunnistettiin Saksassa asuva Latvian kansalainen, jota epäillään osallisuudesta rikoskokonaisuuteen. Hänestä annettiin eurooppalainen pidätysmääräys, ja Saksan viranomaiset ottivat hänet kiinni. Hänen osaltaan asia on siirtynyt syyteharkintaan.
Yksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla kiinni jääneistä nepalilaisista on tuomittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Rajavartiolaitos kertoo myös estäneensä saman rikollisverkoston suunnitteleman vastaavan laittoman maahantulon järjestämisen jo seuraavalla viikolla.

