MM-jalkapallon avaus voi viivästyä – viisumit, pitkät matkat ja protestit puhuttavat.
Jalkapallon MM-kisat alkavat, mutta kisojen avausottelun aikataulu on epävarma Meksikon kaupungin sateiden ja mahdollisen ukkosmyrskyn vuoksi. Kisojen alla keskustelua ovat herättäneet myös maahantuloon liittyvät ongelmat, pitkät välimatkat sekä turvallisuushuoli.
MTV:n ulkomaantoimittajat Sanna Voltti ja Janne Puumalainen arvioivat erikoislähetyksessä millaisessa ulkopoliittisessa tilanteessa ja hämmentävissä olosuhteissa maailman suurin urheilutapahtuma alkaa.
Meksikossa on satanut jo monta päivää kaatamalla, ja metroverkko on ollut ainakin osittain pois käytöstä. Ulkomaantoimittaja Janne Puumalaisen mukaan kaupungin ympärille saattaa olla muodostumassa isompikin ukkosmyrsky.
– Katsotaan, saadaanko ensimmäistä ottelua ainakaan aikataulussa alkamaan, Puumalainen arvelee.
Avajaisseremonioiden on määrä alkaa tuntia ennen kello 22 alkavaa Meksiko–Etelä-Afrikka-ottelua, mutta ottelua voidaan joutua siirtämään tai pahimmassa tapauksessa lykkäämään seuraavalle päivälle. Puumalaisen mukaan kisajärjestäjät joutuvat pohtimaan, miten vastaavissa tilanteissa toimitaan.
Meteorologi Jenna Salminen tarkensi torstai-aamuna ennustetta ottelupaikalle. Ottelun alkaessa pitäisi olla yhä poutasää, mutta alueelle ennustetaan rajuja ukkoskuuroja mahdollisesti jo ottelun aikana. Kuurot voivat myös väistää stadionalueen kokonaan.
Kuumuus muuttaa peliä
Peliolosuhteet ja lämpötilat puhuttavat jo ennen avausottelua. Osa peleistä pelataan kolmella sisästadionilla, ja ottelupaikkakuntien lämpötiloissa on suuria eroja.

