Voiko elämänsä muuttaa vain tammikuun aikana? Tutkimus antoi vastauksen.
Vaikka elämänmuutoksen voi tehdä koska tahansa, uudenvuodenlupaukset ovat edelleen suosittu kikka keksiä uusia rutiineja. Mutta kauanko tapojen muuttaminen oikeastaan kestää?
Vaikka pinnistäisit koko tammikuun, saatat silti tarvita lisäaikaa rutiinin muodostumiseen, paljastaa CNN. Aiheesta tehdyn selvityksen mukaan mitään "maagista lukua" ei ole olemassa; ei siis voida sanoa, monenko päivän tai viikon kuluttua uutta tapaa ei enää tarvitse ajatella tai erikseen yrittää suorittaa.
Lue myös: Moni saa lapsena sietää sättimistä, mutta jatkaa aikuIsena samaa itse – tämän vuoksi tapojaan on vaikeaa muuttaa
Kuntosalirutiinin muodostuminen vaati kuukausia
PNAS-lehdessä julkaistussa selvityksessä käytettiin apuna koneoppimista, jonka avulla tarkasteltiin tapojen muodostumista. Koneoppimisen avulla tutkittiin Pohjois-Amerikassa kerättyä dataa sekä kuntosalikäynneistä että käsienpesurutiineista sairaalassa.
Tutkijoiden mukaan kuntosalirutiinin muodostuminen vaati aikaa kuukausia. Käsienpesusta sen sijaan näytti tulevan tapa viikoissa. Tapojen muuttamisen helppous riippuukin siis monesta tekijästä; tutkijoiden mukaan on mahdollista, että yksinkertaisia tapoja muodostuu nopeammin.
– Vertasimme tutkimuksessamme vain kahta tapaa, mutta arvioimme, että kuntosalitavan monimutkaisuus hidastaa tavan muodostumista. Salille meneminen vaatii huomattavasti aikaa, vaivaa ja suunnittelua. Se on korkeintaan päivittäinen rutiini, jota siis tehdään harvemmin kuin sanotaanko vaikka käsienpesua, tutkijat kirjoittavat CNN:n artikkelissa.
