Katsastaja tarkastaa pian auton todellisen kulutuksen – Traficom: Ei vaikuta leiman saamiseen

Tässä yleisimmät syyt, miksi auto hylätään katsastuksessa 4:44
Mitkä ovat yleisimmät syyt auton hylkäämiseen katsastuksessa? Kuinka monta korjauskehotusta saa tulla? Katso videolta!

Katsastuksen yhteydessä kerättävällä tiedolla auton kulutuksesta ei ole merkitystä itse katsastuksen läpimenoon. Tietoja kerätään aluksi vain pienestä osasta autoja.

Kerroimme aiemmin, että vuonna 2021 ja sen jälkeen käyttöönotettujen autojen määräaikaiskatsastusten yhteydessä ryhdytään keräämään tietoa todellisesta ajonaikaisesta kulutuksesta. Muutos astuu voimaan tulevana lauantaina. Tiedot välitetään katsastuskonttorilta ensin Traficomille ja kootusti kerran vuodessa Euroopan ympäristökeskukseen, jossa niitä verrataan valmistajan ilmoittamiin lukemiin.

Alkuvaiheessa tietoja kerätään varsin pienestä osasta autoja.

– Tosiasiallisesti tiedonkeruun alussa eli tänä ja ensi vuonna tiedonkeruu koskee hyvin pientä kohderyhmää, johon kuuluvat ensimmäisestä käyttöönottovuodesta alkaen vuosittain katsastettavat ajoneuvot. Tällaisia ovat ammattikäytössä olevat ajoneuvot, kuten esimerkiksi taksit, asiantuntija Anni Meriläinen Traficomista kertoo MTV Uutisille.

Vuodesta 2025 alkaen "siviiliautotkin" otetaan mukaan tarkastuksiin. Tuolloinkin lukemat katsotaan vain ajoneuvoista, jotka on otettu käyttöön 1.1.2021 tai sen jälkeen.

Kuten aiemmin kerrottiin, koskee kulutustietojen keräys vain polttomoottoriautoja sekä hybridejä.

– Tiedonkeruun piiriin kuuluvat ajoneuvot käyttävät joko ensi- tai toissijaisena voimanlähteenään fossiilisia polttoaineita, jolloin täyssähköautot käyttövoimansa perusteella eivät voi lukeutua tiedonkeruun piiriin, Meriläinen perustelee.

Ei vaikuta katsastukseen

Minkäänlaista merkitystä itse katsastukseen tai sen läpimenoon tietojen keräämisellä ei ole.

– Kyseessä ei ole ajoneuvojen katsastukseen suoraan liittyvä toimi, vaan kulutustiedot kerätään ajoneuvosta määräaikaiskatsastuksen yhteydessä, Meriläinen toteaa.

– Kulutustiedonkeruu on puhtaasti tiedonkeruu. Sitä ei käytetä katsastuksen arvosteluperusteena, eikä se vaikuta siihen hyväksytäänkö tai hylätäänkö katsastus, hän korostaa.

Lähde: Traficom

Lue myös:

    Uusimmat