Käsikranaatteja käytetään Ruotsissa riidoissa yhä useammin – osa peräisin Jugoslavian sodasta 30 vuoden takaa

Ruotsissa poliisi ratkaisee yhä harvemmin väkivaltarikoksia. Tuoreen tilaston mukaan kaikkien rikosten ratkaisuprosentti on noussut mutta väkivaltarikosten laskenut.

Ammuskelut ja kranaatti-iskut ovat Ruotsissa arkipäiväistyneet. Viimeisin esimerkki saatiin Tukholman laidalta Vårby gårdista, missä käsikranaatti räjähti metroaseman edustalla.

Monet olivat luulleet kranaattia leikkikaluksi ja jättäneet kadulle. Ensimmäinen joka siihen koski, sai surmansa.

Uhri oli maininnut sukulaiselleen edellisiltaisesta laukaistenvaihdosta asuinalueellaan.

Nyt etsitään myös niitä, jotka tietävät jotakin ammuskelusta. 

Iltakävely ei houkuttele

Kuolleen miehen Chilessä asuvan pojan mukaan sairaalassa työskennellyt isä ei mielellään mennyt enää ulos iltaisin.

Alueen asukkaat kertoivat viikonvaihteen räjähdyksen jälkeen kokevansa olonsa Vårbyssä turvattomaksi. 

Käsikranaatteja on kulkeutunut Ruotsiin lähinnä rikollisjengien myötä. Niistä ainakin osa on peräisin entisen Jugoslavian sodasta 30 vuoden takaa.

Ruotsissa käsikranaattien käyttö erilaisissa rikollisten välienselvittelyssä on myös lisääntynyt rajusti.

Kun vuonna 2014 käsikranaatti oli mukana kahdeksassa rikollisten tekemässä iskussa, vuonna 2015 tapauksia oli jo 45, selviää poliisien tilastoista (NOA).

Rikolliset riitelevät ampumalla

Vaikka Ruotsin poliisin julkaiseman tuoreen tilaston mukaan vuonna 2017 kaikkien rikosten ratkaisuprosentti on ollut kolmisen prosenttia parempi kuin edellisenä vuonna, sama ei päde väkivaltarikoksiin.

Jengien välienselvittelyt kostotoimineen ovat lisääntyneet. Viime vuonna maassa oli yli 300 ammuntaa, tuplasti enemmän kuin viisi vuotta sitten. Niissä loukkaantui 135 ihmistä. Surmansa sai 42.

Suurin osa ampumisista on tapahtunut julkisilla ja tiheästi asutuilla alueilla. Asialla ovat olleet yleensä parikymppiset miehet.

Liipasinta on voinut painaa suhteellisen huoletta, sillä vain kourallinen ampujista on jäänyt kiinni.

Jengit työllistävät poliisia

Vaikka välejä selvitellään hanakammin asein, niillä tehdyt murhat ovat lisääntyneet maltillisemmin. Suunta on kuitenkin myös tässä ylöspäin.

Suhteessa kaikkiin väkivaltaisiin kuolemaan johtaneisiin rikoksiin kasvua on ollut seitsemän prosenttia vuosien 2011 ja 2016 välillä.

Jengien rähinöinti vie poliisien resursseja sen verran, että muut väkivaltatapaukset jäävät jalkoihin.

Ruotsin poliisiylijohtaja Dan Eliassonin mukaan vuonna 2018 suunta yritetään kääntää paremmaksi. Eliassonin mielestä vuosi 2017 oli ”historiallisen raskas”.

– Meitä on kuormittanut väkivalta rikollisten kesken, terrorismi ja myös poliiseja vastaan suunnatut hyökkäykset.

Seksuaalirikoksia ilmoitettiin enemmän

Huumerikosten ja erilaisten omaisuusvahinkojen ja liikennerikosten ratkaiseminen on onnistunut poliisilta parhaiten. Ratkaistujen raiskausten määrä nousi myös 11 prosentilla, jos vertaa ratkaistujen määrää vuoteen 2016.

Nousua selittää kuitenkin se, että viime vuonna ilmoituksia tehtiin edellisvuotta enemmän.

Tosiasiassa raiskaaja päätyi tuomiolle harvemmin.

Lue myös:

    Uusimmat