Lähisuhdeväkivalta näkyi poliisin tehtävillä Itä-Uudellamaalla viime viikonloppuna.
Viikonlopun päivävuorossa yleisjohtajana toiminut komisario Aki Rantahuhta kertoo tiedotteessa, että se on ottanut kiinni ihmisiä lähisuhdeväkivallasta epäiltyjä.
– Poliisin suojiin päätyi muutamia kiinniotettuja, jotka olivat pahoinpidelleet puolisoaan, hän kirjoittaa.
Lue myös: Poliisilta vakava viesti naisten surmista – toimi näin jos pelkäät
Viime viikkoina on uutisoitu lähisuhdeväkivallasta ja erityisesti siitä, miten huomattavan suuri määrä naisia on tänä vuonna kuollut henkirikoksen uhrina.
Tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä ainakin 14 naista on kuollut Suomessa epäillyn tapon tai murhan uhrina. Se tarkoittaa, että kuluvana vuonna joka toinen viikko nainen on saanut surmansa henkirikoksen uhrina. Valtaosassa kuolemia epäillään tekijäksi nykyistä tai entistä puolisoa.
– Väkivalta ei ole koskaan oikea ratkaisu, mikäli parisuhteessa ilmenee ongelmia. Jos tilanne alkaa kärjistymään, kannattaa lähteä, vaikka kaverille yöksi, ettei tule tehtyä mitään peruuttamatonta, poliisin tiedotteessa kirjoitetaan.
