Tappoepäily muuttui murhatutkinnaksi. Tekijä ei tiettävästi tuntenut uhriaan lainkaan.
Helsingin Malminkartanossa keskiviikkoiltana tapahtunutta iäkkään miehen puukotusta tutkitaan nyt murhana, kertoo poliisi.
Poliisi epäilee 1940-luvulla syntyneen miehen taposta 1990-luvulla syntynyttä miestä. Epäilty on poliisin hallussa ja poliisi tulee esittämään häntä vangittavaksi.
– Poliisi tutkii tekoa murhana. Esitutkinnassa on käynyt ilmi, että teko on tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Teossa on kohdistettu uhriin voimakasta väkivaltaa teräaseella tehdyn väkivallan lisäksi. Tämänhetkisen tiedon mukaan teon uhri ja epäilty eivät ole tunteneet toisiaan entuudestaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Korkalainen.
Kortelainen ei tässä halua yksilöidä tarkemmin, minkälaista väkivaltaa on tehty. Hän kertoo kuitenkin MTV Uutisille, että väkivalta on kuitenkin kestänyt useita minuutteja.
Poliisi ei kerro, kuinka paljon todistajia väkivallalla on, mutta kertoo, että uhrin luota tavattiin kaksi henkilöä poliisin saapuessa.
Useiden minuuttien voimakas väkivalta
Puukotus tapahtui Malminkartanossa julkisella paikalla Luutnantintiellä juna-aseman lähellä. Puukotettu iäkäs mies kuoli tapahtumapaikalle elvytyksestä huolimatta.
Poliisi otti epäillyn miehen kiinni rikospaikan läheisyydestä, eikä mies esittänyt vastarintaa. Kortelainen kuvailee kiinnioton sujuneen rauhallisesti.
Kortelainen kertoo epäiltyä kuullun kertaalleen, mutta ei kerro julkisuuteen kuulemisen sisällöstä. Hän kuitenkin kertoo kuulustelujen sujuneen asiallisesti.
Poliisi selvittää yhä, mikä johti tappavaan väkivaltaan.
Poliisin tiedossa kuitenkin on, että epäilty on ollut tapahtuma-aikaan päihtynyt. Kortelainen ei ota tarkemmin kantaa siihen, mitä päihteitä tämän epäillään käyttäneen.

Miehellä rikostaustaa
Mies ei ole ensimmäistä kertaa viranomaistoimien kohteena rikosasioissa. 26-vuotias mies on ollut usein tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa. Miestä on syytetty useista huumausainerikoksista sekä useammasta pahoinpitelystä.
Suurin osa hänen rikosasioista on käsitelty Helsingissä, mutta myös muissa Suomen käräjäoikeuksissa.
Lue lisää: Iäkäs mies puukotettu hengiltä kadulla Helsingissä – epäilty 1990-luvulla syntynyt
Juttua ja otsikkoa päivitetty 20.3.2026 kello 13.07.


