Tieto perjantaiaamun drooniuhasta keskeytti lentoliikenteen Helsinki-Vantaalla.
Lentoliikenne Helsinki-Vantaalla keskeytettiin viranomaismääräyksellä kello 4 ja käynnistettiin uudelleen kello 7 aamulla.
– Tunnelma terminaalissa oli rauhallinen koko tilanteen ajan, eikä Finavialle ole tullut normaalia enempää matkustajayhteydenottoja, kertoo Finavian viestintäpäällikkö Elina Suominen MTV Uutisille sähköpostitse.
Suomisen mukaan keskeytyksen aiheuttamat viiveet ja peruuntumiset voivat heijastua myös iltapäivän lähteviin ja saapuviin lentoihin.
– Jos katsotaan kokonaisuutta tänään kello 04–14, lähtevä liikenne on ollut myöhässä hieman yli puoli tuntia tai saapuva liikenne noin tunnin ja 20 minuuttia, Suominen tarkentaa.
Kaiken kaikkiaan lentoyhtiöt peruivat aamun aikana 40 lentoa. Tämän lisäksi noin kymmenen lentoa ohjattiin varakentille. Finnair kertoi perjantaina peruneensa 19 meno-paluu -lentoa Uudenmaan droonivaaran vuoksi.
Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Mari Kanerva kertoi aamulla MTV Uutisille, että osa lennoista ohjattiin varakentille, muun muassa Rovaniemelle. Useimmille matkustajille löydettiin korvaava yhteys.
– Olemme järjestäneet uudelleenreitityksen seuraaville mahdollisille lennoille. Useimmat lennot ovat olleet Euroopan tai kotimaan lennoille, joten matkustajat pääsevät lennoille vielä tänään, Kanerva sanoi aikaisemmin.
– Jos sopivaa lentoa ei löydy, asiakas saa lipun hinnan takaisin, sanoi Kanerva
Myös Kanerva kertoi aamulla, että lennot saattavat myöhästellä vielä päivän mittaan.
– Heijastevaikutuksia voi olla. Tässä vaiheessa vaikea sanoa kuinka paljon lennot mahdollisesti myöhästyvät. Jos tulee pidempää viivettä, niin asiakas saa meiltä siitä suoraa tiedon, Kanerva kertoi.

