Tutkimus tarjoaa uuden selityksen sille, miksi pohjoisessa on enemmän vaaleasilmäisiä ihmisiä.
Australialaisessa Uuden Etelä-Walesin yliopistossa vierailevana psykologian professorina työskentelevä Lance Workman kirjoittaa Conversation-sivustolla tutkimuksestaan, joka viittaa silmien värin vaikuttavan kaamosmasennuksen ilmenemiseen.
Tutkimukseen osallistui 175 opiskelijaa kahdesta yliopistosta. Opiskelijoilta kysyttiin kaamosmasennuksen oireista.
Tulosten valossa näyttää siltä, että vaalea- ja sinisilmäisillä ihmisillä on vähemmän kaamosmasennuksen oireita kuin tumma- ja ruskeasilmäisillä. Workmanin mukaan tulokset tukevat aiempia löydöksiä, joiden mukaan tummasilmäisillä ihmisillä on merkittävästi enemmän masennusta kuin sinisilmäisillä.
Workmanilla on omalle tutkimustulokselleen selitys. Miehen mukaan syy silmien värin ja masennuksen yhteyteen saattaa piillä silmän kyvyssä käsitellä valoa.
LUE MYÖS: Oletko kohdannut? Tämä on harvinaisin hiusten ja silmien väriyhdistelmä
Silmien väri vaikuttaa melatoniinintuotantoon?
Osa verkkokalvojen soluista ei vain luo aivoihimme kuvaa näkemästämme asiasta, vaan myös lähettää tietoa silmän takaosassa havaitusta kirkkaudesta eteenpäin aivojen hypotalamukseen. Hypotalamus kontrolloi muun muassa nälkää, väsymystä, unta ja sisäistä kelloa.
