Jääkiekon SM-liigan jätteihin lukeutuva Oulun Kärpät on kohdannut tällä syyskaudella suurimpia vaikeuksia vuosikausiin. C Moren asiantuntija Karri Kivi kääntää tässä huomionsa seuran päävalmentajaan Mikko Manneriin.
Kärpät on SM-liigassa tällä hetkellä kuudentena, olkoonkin että sen pistekeskiarvo on neljänneksi paras. Aiemmilta kausilta tuttu runkosarjaloisto on kuitenkin ollut tipotiessään, ja oululaisten peli on takunnut nyt eniten koko Mannerin päävalmentajajakson aikana.
LUE MYÖS: Jesse Puljujärvi paljasti: jatkoaikamaalissa odotti yllätys
Viikko sitten lauantaina Kärpät kärsi kotonaan HIFK:lle peräti 1–7-murskatappion. Eilen Kärpillä oli vaikeaa Ässiä vastaan, mutta oululaiset kampesivat kuitenkin varsinaisen peliajan lopussa ilman maalivahtia Cody Kunykin ilmasta lyömällä maalilla tasoihin ja jatkoajalla Jesse Puljujärven maalilla 5–4-voittoon.
– He ovat kolme vuotta näyttäneet suuntaa hyvin voimakkaasti varsinkin runkosarjassa. Nyt he ovat vuosikausiin ensimmäisen kerran siinä tilanteessa, että peli ei todellakaan käy. Valmennus aistii sen ja pelaajat aistivat sen, Kivi sanoi Kärpät–Ässät-ottelun aikana.
– Se (peli) on jostain syystä ollut erittäin koheltavaa ilman isoa punaista lankaa oikeastaan suurimman osan syksystä.
Kivi menee vuoden taakse, jolloin Kärppien päävalmentaja Mikko Manner pohti jatkoa. Marraskuun alussa 2019 kerrottiin, että Manner on solminut Kärppien kanssa seuraavan eli tämän kauden kattavan jatkosopimuksen.

