Tänä syksynä tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun ensimmäinen suomenkielinen lastenlaulu pääsi levylle. Kappale on monelle nykylapsellekin tuttu Georg Malmsténin Sairas karhunpoika.
Lasten laulujen juhlavuoden kunniaksi julkaistaan tänään äänite Lähtekäämme metsään – Suomalaisia lastenlauluja kautta aikojen.
Lapsille räppiä ja poppia

Mari Rantasilan, Johanna Debreczenin, Tytti Metsän ja Ville Seivon kanssa levyllä laulava Fredi, eli Matti Siitonen, arvioi lastenlaulujen muuttuneen vuosin saatossa hyvin paljon.
– Lastenlaulut ovat nykyään hyvin lähellä nuorten musiikkia, ja niiden teko on myös bisnestä. Televisiossa esitetään paljon lastenohjelmia, ja sitä kautta lasten lauluista tulee myös myyntimenestyksiä. Hyvää siinä on se, että lastenkonserteissa käyvät nykyään paitsi lapset myös vanhemmat ja lastenlauluja rallatellaan yhdessä.
Fredin lapsuudessa leikittiin pum-sotaa
Jos ovat lasten laulut muuttuneet, myös lasten maailma on muuttunut.


