Rauman Lukon kapteeni lähtee pettyneenä.
Eric Gelinas, 34, jättää Lukon, raumalaisseura kertoo.
NHL:ssäkin urallaan kiekkoillut kanadalaispuolustaja pelasi Lukossa kahdella kaudella, joulukuusta 2024 lähtien. Hän toimi kuluneella sesongilla seuran historian ensimmäisenä ulkomaalaisena kapteenina.
Tämän kauden 57 runkosarjaottelua toivat miehelle tehopisteet 10+14=24. Pudotuspelit jäivät kuitenkin tänä vuonna Lukolta ja Gelinasilta neljään ensimmäisen matsiin, kun runkosarjassa 12:nneksi sijoittunut HPK pudotti runkosarjaviitosen tylysti ensimmäisellä kevätkierroksella.
– Pettymys. Surullinen lopetus kaudelle. Kaikki odottivat paljon enemmän. Me pelaajat, valmentajat, joukkue, kannattajat. Odotukset olivat aika korkealla varsinkin viime kauden jälkeen. Voitimme runkosarjan ja pääsimme välieriin. Uskoin, että tällä kaudella menisimme päätyyn asti, Gelinas sanoi Lukon julkaisemalla videolla.
34-vuotias kanadalainen jatkoi, että kausi jätti "pahan maun suuhun". Hän pohti, ettei hänellä ole uraa paljoa jäljellä, ja taas yksi mestaruussauma lipesi sivuun.
