Kapellimestari Jorma Panula: Karismaa ei voi opettaa
Studio55.fi -ohjelmassa vieraillut kapellimestari Jorma Panula tietää, mitä hyvältä kapellimestarilta vaaditaan.
Kapellimestari, säveltäjä ja sovittaja Jorma Panula on johtanut pitkän uransa aikana orkestereja niin Suomessa kuin ulkomailla. Panulan mukaan kokenut orkesteri ei ole niin helposti ohjailtavissa kuin kokemattomampi.
– Berliinin filharmonikot soittavat niin kuin he ovat oppineet. Kaikki vierailijat, ja nuoret (kapellimestarit) varsinkin sanovat, että sieltä ei saa mitään irti, Panula sanoo.
Panula on toiminut 20 vuotta Sibelius-Akatemian orkesterijohdon professorina. Panula kertoo oppineensa paljon opetustyönsä kautta.
– Opin niiltä kakaroilta, että noinkin voisi toimia. Sitten neuvotellaan ja keskustellaan, sitä oppii molemmin puolin, Panula kertoo.
Esa-Pekka Salonen, Jukka-Pekka Saraste ja Mikko Franck ovat esimerkkejä niistä monista kansainvälisen uran luoneista kapellimestareista, jotka ovat olleet Panulan opetuksessa. Panulan mukaan kapellimestarilta vaaditaan musikaalisen osaamisen lisäksi tietynlaista luonnetta.
– Musikaalinen kyky on ensimmäinen, mitä pitää olla. Siihen kuuluu tekniikka, ja korvat, ja silmät. Sitten täytyy olla määrätietoinen, mutta miellyttävä. Pitää olla kontakti ihmisiin, Panula sanoo.
Kaikkea ei voi kuitenkaan Panulan mukaan oppia.
– Ei sellaista vaistoa ja karismaa voi opettaa, eikä sitä opita. Sitä joko on tai ei ole, Panula toteaa.
Mitä Panula kertoo nuoruudestaan ja siitä, miten hän päätyi kapellimestariksi? Katso Panulan haastattelu kokonaan!
Uusimmat
-
06:59
Irtisanominen, vippi vai armahdus? Aito kohtuuttomuus voisi olla avain kalliin sähkösopimuksen vangeille
-
06:54
Lasten harjoittama seksin myynti jää tunnistamatta ja auttamisessa on epäonnistuttu – "Sadat lapset altistuvat vuosittain tälle"
-
06:45
Latvialaisfanien nerokas temppu päätyi heti poliisin syyniin Tampereella – jopa 5000-päinen joukko teki jotain ennennäkemätöntä MM-kisoissa
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
Lataa lisää