Kansanedustaja jyrähti – venäläiskuskien pääsy Suomen MM-ralliin estettävä: "Kohtuutonta vastuun pakoilua"
Kokoomuksen kansanedustaja Kalle Jokinen vaatii, että kaikilta venäläisiltä kilpailijoilta estetään pääsy Suomen MM-ralliin. Osakilpailu ajetaan tulevalla viikolla Jyväskylässä.
– Venäläisten urheilijoiden osallistuminen Suomessa järjestettäviin kilpailuihin pitää estää urheiluministerin kannanotolla. On kohtuutonta vastuun pakoilua jättää Venäjän aloittaman raakalaismaisen sodan seurauksiin reagoimista yksittäisten urheilun lajiliittojen vastuulle, Jokinen kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
Ralliin on ilmoittautunut kaksi venäläistä kuljettajaa sekä yksi venäläinen kartanlukija. Skodan Nikolai Grjazin ja Konstantin Aleksandrov osallistuvat yhdessä WRC2-luokkaan. Vitali Antonov on mukana RC5-sarjassa, mutta hänen kartanlukijansa on hollantilainen.
Jokinen toivoo, että Suomessa otettaisiin mallia Virosta, jossa Grjazinin ja Aleksandrovin pääsy heinäkuun alussa ajettuun MM-ralliin evättiin lopulta sisäministeriön toimesta.
Jokinen heittääkin päivityksessään pallon tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkoselle, jotta venäläiset pysyisivät poissa Suomen sorateiltä.
– Nyt on urheiluministeri Honkosella vielä puolitoista viikkoa aikaa toimia ja osoittaa ryhtiä ja kieltää venäläisten kilpaileminen Suomessa, ennen kuin venäläiset kuljettajat tulevat runtimaan Jyväskylän ympäristöön urheiluministerin etupihalle, Jokinen jatkoi.
MM-rallin järjestäjä FIA ei ole kieltänyt venäläisten osallistumista liiton alaisiin tapahtumiin. Kansallistunnuksiaan he eivät tosin saa käyttää.
Suomen MM-ralli starttaa ensi viikon torstaina.
Uusimmat
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
12:28
Pullosta päähänsä saanut Novak Djokovic hävisi yllättäen – paljasti lukuisat oireet: "Vertakin tuli"
-
12:28
Talk show -isäntä John Oliver hehkuttaa Windows95mania
-
12:21
Reetta, 57, kertoo, miksi työelämän ikäsyrjintä on väärin ja miksei siinä ole järkeä: "Olemme luovempia kuin nuoremmat"
-
12:16
Taipalsaaren kuolonkolari: 19-vuotias moottoripyöräilijä törmäsi puomiin koulun pihalla
-
12:09
Suora lähetys: Tämä Helsingin kaupungin tietomurrosta tiedetään
-
12:03
Pöllönpoikaset joutuivat elämänsä kiipeliin historiallisessa kartanossa – seurasi hurja pelastusoperaatio
-
12:02
Suora lähetys: Tällainen muistomerkki Martti Ahtisaarelle tulee
-
11:59
Poliisi: Rovaniemen huumekuolemien aiheuttajaksi epäilty vaaleanpunainen aine selvillä
-
11:32
Perussuomalaiset erotti Vornasen ja Hakkaraisen – tämän takia puolue vaikeni asiasta medialle
-
Lataa lisää