Kansanedustaja Iiris Suomelan vauva syntyi – "Maailman paras joululahja otti reilusti etumatkaa"

Suomen nuorimman kansanedustajan Iiris Suomelan vauva syntyi etuajassa muutama päivä sitten.

Suomela kertoi tänään illalla sosiaalisessa mediassa vauvansa syntymästä.

– Maailman paras joululahja otti reilusti etumatkaa ja saapui maailmaan jo pari päivää sitten, Instagram-päivityksessä lukee.

Suomela kertoo päässeensä viettämään kansainvälistä keskoslasten päivää sairaalassa ”ikioman, pienen mutta pontevan vauvan kanssa”.

– Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus siitä, että niin minä kuin lapsi voimme hyvin. Toisinkin olisi voinut käydä – etenkin, jos olisimme kokeneet saman jossain toisaalla.

Suomelan postaamassa kuvassa hän pitää kapaloitua vauvaa sylissään. Tuoreella äidillä on hengitysmaski kasvoillaan.

Suomela muistuttaa postauksessa Suomen olevan maailman turvallisin maa synnyttäjille ja vaivoille.

– Iso kiitos siis tämän maan kätilöille, hoitajille ja lääkäreille, joiden osaaviin käsiin olen voinut laskea niin oman kuin lapsen hengen ja terveyden viimeisen kuukauden ajaksi.

Suomela kertoo viettävänsä osastolla vielä hetken perheen kesken.

– Lähdemme opettelemaan elämän perustaitoja. Tästä alkaa elinikäinen yhteinen taival, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään mitä se tuo tullessaan.

Tuoreelle äidille on sadellut onnitteluja lukuisten sydämien kera postauksen alle.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja