Sofia* menetti esikoistyttärensä auto-onnettomuudessa.
Sofia sai ensimmäisen lapsensa 24-vuotiaana.
– Olimme mieheni kanssa onnemme kukkuloilla, kun tytär syntyi.
Sofia jäi kotiin hoitamaan tytärtään, ja kahden vuoden kuluttua perheeseen syntyi myös poika.
Kahden pienen lapsen kotiäiti huomasi, kuinka parisuhde alkoi mennä pikkuhiljaa huonompaan suuntaan.
– Mieheni oli hyvin äkkipikainen ja mustasukkainen. Olin kyllä huomannut hänessä merkkejä jo aiemmin, mutta rakastuneena en niin kiinnittänyt niihin huomiota. Nyt kuitenkin raivokohtaukset pahenivat.
Sofia muistaa miehensä heitelleen tavaroita seinille raivokohtausten vallassa. Miehen hallitsematon käytös alkoi häiritä Sofiaa yhä enemmän.
– Eräänä päivänä mittani vain täyttyi. En halunnut, että lapseni joutuisivat näkemään kauheuksia enää yhtään enempää. Tilasin muuttoauton ja muutin lasten kanssa salaa pois. Halusin toimia nopeasti, sillä pelkäsin kai itsekin, että muuttaisin muuten mieleni. Eron jälkeen hain tukea eroryhmästä, missä pystyin puhumaan asiasta muiden eronneiden kanssa.
Onnettomuus muutti elämän
Erosta ehti kulua muutama vuosi, kun Sofia joutui tyttärensä ja tämän serkun kanssa vakavaan auto-onnettomuuteen.
– Auto pyörähti ylösalaisin ja paiskautui isoon kiveen. Muistan pelänneeni auton räjähdystä. Takapenkiltä kuulin yhden tytön vaikerrusta, mutta en toisen. En silloin tunnistanut, kumpi lapsista oli kyseessä.
Kun ambulanssit saapuivat, Sofia sai tietää tyttärensä kuolleen. Elämä romahti siinä hetkessä.
Suru pitää käsitellä
Sofian tyttären kuolemasta on kulunut nyt kymmenen vuotta. Ajan kanssa suru on helpottanut, eikä tytär ole enää jatkuvasti ajatuksissa.
