Kaksi koronasta johtuvaa kuolemaa raportoitiin viimeksi yli kaksi kuukautta sitten – myös tartuntakäyrissä pientä nousua

Tänään tiistaina raportoitiin kaksi koronasta johtuvaa kuolemantapausta. Viimeksi kaksi kuolemaa raportoitiin yli kaksi kuukautta sitten.

Suomessa aktiivisten koronatapausten määrä on hienoisessa kasvussa, selviää Word’o’Meter -sivuston päivittäisestä datasta. 

Sivusto raportoi THL:n koronakartan datan pohjalta, että aktiivisia koronatartuntoja on tällä hetkellä 187. Se on korkein lukema sitten kesäkuun 7. päivän, jolloin aktiivisia tapauksia oli 234.

Myös päivittäisissä tartunnoissa on World'o'Meterin mukaan nähtävissä jonkin verran kasvua. Kesäkuun aikana raportoidut tapaukset hiipuivat, ja heinäkuun alussa oli useiden päivien jaksoja, kun yhtäkään uutta tartuntaa ei raportoitu.

Kuitenkin heinäkuun 18. ja 19. molempina päivinä raportoitiin 17 uutta tartuntaa, mikä oli suurin määrä yli puoleentoista kuukauteen. Sen jälkeen uusia tartuntoja on vahvistettu 5–13 päivittäin, ja tänään tartuntoja vahvistettiin jälleen 17 tapausta.

THL:n mukaan World'o'Meterin tiedot ovat "toisinaan myös heittäneet."

Huhtikuussa raportoitiin eniten tartuntoja ja kuolemia vuorokaudessa

Korkeimmillaan Suomessa raportoitiin 267 uutta tartuntaa päivässä 4. huhtikuuta. Tuolloin raju kasvu johtui THL:n mukaan takautuvista testituloksista, mutta uusia tartuntoja oli kuitenkin lähes 200 päivässä.

Kuolemia raportoitiin eniten yhden vuorokauden aikana 21. huhtikuuta, kun 43 ihmisen kerrottiin kuolleen koronan seurauksena.

Tällä hetkellä koronavirukseen on Suomessa kuollut yhteensä 331 ihmistä, ja tartuntoja on vahvistettu 7 483.

Lue myös:

    Uusimmat