Kaksi Afganistanin kriisinhallintaoperaatiossa ollutta suomalaista kertoo tarinansa – traumoja hoidetaan talkoohengellä: "Pitäisi puhua pistoolin piippu pois suusta"

Toimittajana ja tietokirjailija toimiva Tuomas Muraja palveli Afghanistanissa ISAF-operaation tiedotusupseerina vuonna 2006. 

Muraja päätyi Afganistaniin saamiensa hyvien kokemusten myötä Kosovosta. 

– Ajattelin, että jos jossain vaiheessa lähtö tulee, niin tuo porukka on semmoinen, jossa voi töitä tehdä. En minä kauheasti empinyt, kun soitti tuli, että lähdenkö. 

Muraja toimi Afganistanissa mediaoperaatioiden upseerina norjalaisvetoisessa pienessä tukikohdassa. Hän kirjoitti muun muassa puheita ja viesti suomalaiselle medialle tilanteesta. 

– Jouduin pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Tukikohtaan yritettiin hyökätä, yli tuhat ihmistä pyrki sisään. 

Murajan mukaan häntä ei kuitenkaan pelottanut kyseisessä tilanteessa. 

– Huomasin, että pystyin toimimaan. 

Vakauttaminen tulee kestämään sukupolvia

Muraja kuvailee maan olevan operaatioalueena  monimutkainen. 

– Vakauttamista on vaikea saada aikaan. Se vie varmaan sukupolvia. 

Alueella ei ole infrastruktuuria, joka vaikeuttaa kulkemista ja ei mahdollista sen hallitsemista voimalla. Murajan mukaan paikalla ei esimerkiksi ollut siltoja, vaan joet ylitettiin maastoautoilla. 

– Vuoristo luolineen on sellaista, että sissisodankävijät pärjäävät aina paremmin kun länsimaalainen hyvin koulutettu armeija. 

Petri palasi Suomeen joulukuussa

Viime joulukuussa Suomi kotiutti Afganistanista Suojausjoukkueen, johon kuuluneen ryhmän johtajana toimi pursimies Petri.  

Hän on toiminut urallaan neljässä eri kriisinhallintaoperaatiossa, josta viimeisimpänä paikkana siis Afganistan. Siellä Petri ehti olla kolme kuukautta ennen kotiuttamiskutsua.  

Petri kuvailee tilannetta paikan päällä sekavaksi ja haastavaksi.  

 – Toimialue oli huomattavasti vaarallisempi, kuin aiemmat. 

Monenlaisia uhkia

Petrin mukaan kaikkea paikan päällä olevaa toimintaa piti katsoa eri silmin. 

– Uhkia saattoi olla hyvinkin monenlaisia. Vähän monipuolisemmin piti varautua kaikkeen, mitä ympäristössä saattoikaan tapahtua. 

Petrin Afganistanissa molemmissa operaatiossa olleiden ystävien mukaan tilanne vaikeutui toisen operaation, eli RSM:n aikana. Liikkumisvapautta paikalla ei juurikaan ollut. 

Petrin työnkuvaan Afganistanissa kuuluivat muun muassa henkilösuojaustehtävät. Suojausta tarvitsevia henkilöitä ovat olleet esimerkiksi lääkärit ja virkamiehet. 

– Saattoi olla, että aamulla lennettiin helikopterilla paikallisen armeijan tukikohtaan, jonne menimme suorittamaan suojaustehtäviä, hän antaa esimerkiksi. 

Palveluksen jälkeen saatavilla vertaistukea

Murajan mukaan Afganistanissa palvelleiden keskuudessa vertaistuki on erittäin tärkeää. 

Hän kertoo viimeksi eilen keskustelleensa kokemuksista viime viikolla kaverinsa kanssa puhelimitse. 

Paikan päällä asioita ei vielä mietitä, sillä se voisi lamauttaa. Kotona jälkikäteen kaikki kokemukset voivat vyöryä kerralla päälle. 

– Joillekin se kuorma on ihan mahdoton, Muraja summaa. 

Kokemukset voivat näkyä esimerkiksi traumaperäisenä stressireaktiona. 

– Jotkut ovat nähneet kun hyvä ystävä kuolee vierestä. 

Toiset ovat Murajan mukaan tietäneet paikan päällä lähtiessään portista ulos partioretkelle, että vastassa voi heti olla tienvarsipommi. 

"Pitäisi puhua pistoolin piippu pois suusta"

Tällä hetkellä apua saadaan Rauhanturvaajaliiton järjestämän vertaistuen kautta. 

– Systemaattista puolustusvoimien itse järjestämää tukea tarvittaisiin. 

Vertaistukea tarjotaan talkooväki puhelimessa päivystämällä. Murajan mukaan se ei riitä. 

– Kuka tahansa saattaa soittaa mihin aikaan tahansa, että nyt pitäisi puhua pistoolin piippu pois suusta, niin tällaiseen tarvitaan muutakin kuin talkoohenkeä ja pikkurahoilla pelaamista. 

Lue myös: Suomalaiset joukot kotiutetaan Afganistanista lähiviikkoina