USA, 2002. Ohjaus ja käsikirjoitus: Marc Lawrence. Kuvaus: Laszlo Kovacs. Leikkaus: Susane Morse. Tuotanto: Sandra Bullock. Pääosissa: Sandra Bullock, Hugh Grant. Kesto: 101 min.
Naiset ovat aina olleet sanavalmiita ja määrätietoisia romanttisissa komedioissa, joissa sukupuolirooleja on kiepauteltu ylösalaisin 1930-luvulta lähtien. Kun seksistä puhumista ei enää tarvitse peitellä, jännitteiden rakentamisesta on tullut vaikeampaa. Aiemmin kiertoilmaisujen keksimisessä oltiin nokkelia, mutta tänä päivänä on vaikea uskotella, että toisiinsa vetoa tunteva pari ei hyppäisi sänkyyn viikon sisällä. Romantiikan tielle onkin siis keksittävä esteitä, tai pikemminkin hidasteita. Yksi helppo koukku on tehdä jommastakummasta (useimmiten miehestä) toisen pomo, jolloin työsuhde estää romanssin pikaroihun. Tarinan päähenkilöiden erilaiset elämänarvot ja tavat toimivat niin ikään romantiikan jarruina. Romanttiset komedit ovatkin usein myös tapakomedioita, kuten Kahden viikon iskuaika.
Kahden viikon iskuajassa Hugh Grant näyttelee Georgea, Wade-korporaation upporikasta johtajaa ja naistenkaatajaa, joka palkkaa yrityksensä juridiseksi neuvonantajaksi Lucy Kelsonin (Sandra Bullock), ympäristöaktivistin ja köyhien puolesta taistelijan. Nainen huomaa pian olevansa neuvonantaja lähinnä Georgen henkilökohtaisissa asioissa, kuten pukeutumisessa. Lucy saa työsuhteesta vakavia uniongelmia ja vatsahaavan - ja päättää irtisanoutua. Georgen ja Lucyn sielujen sympatiat ovat tietysti vaivihkaa syttyneet, joten kahden viikon irtisanomisajasta tuleekin kahden viikon iskuaika.
Lajityyppi vaatii, että tarinassa päädytään avoimiin rakkaudentunnustuksiin. Paljon on kiinni hyvästä käsikirjoituksesta, miten hyvin lemmen mutkia jaksaa seurata, kun loppuratkaisu on ennalta selvä. Kahden viikon iskuajassa käsikirjoitus ei ole yltänyt paljon muuhun kuin monesti nähtyjen kliseiden toistoon, vaikka dialogi parhaimmillaan irrottaa, ellei nyt suoranaisia nauruja, niin ainakin leveitä hymyjä.