Muutaman vuoden takainen keskustelu kouluaamujen myöhentämisestä vaikuttaa tuoneen uudistuksia monen suuren kaupungin käytäntöihin. Ainakin Helsingin, Turun ja Tampereen lukioissa tasan aamukahdeksalta alkavat koulupäivät ovat nykyään harvinaisuus.
Kovin dramaattisesta muutoksesta ei vielä voi kuitenkaan puhua, sillä pääsääntöisesti koulupäivien alkua on myöhäistetty viidestätoista minuutista puoleen tuntiin.
Esimerkiksi Turun lukiot aloittivat tänä syksynä kokeilun, jossa aamujen aloitusta myöhäistettiin entisestään viidellätoista minuutilla. Nyt alueen kaikkien lukioiden opetus alkaa kello 8.30.
Turun kaupungin lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Jussi Paavola kertoo, että kokeilun taustalla on uuden opetussuunnitelman lisäksi huoltajilta ja opiskelijoilta kuullut toiveet.
– Sieltä on tullut toive myöhentää, ja sitä tukee ilmeisesti aika hyvinkin tämän hetken tutkimustulokset, joiden mukaan nuorille myöhäisempi alkamisaika voisi olla hiukan parempi, Paavola kertoo.
Turussa käynnissä olevasta kokeilusta saatu palaute on tähän mennessä ollut positiivista, ja tilannetta aiotaan seurata pitkällä aikajänteellä.
– Tarkoitus on, että rauhoitetaan tilanne, koska yksi lukuvuosi on aika lyhyt kokeilu, Paavola toteaa.
Nuorten rytmi muuttunut iltapainotteisemmaksi
Tampereellakin on huomattu nuorten rytmin siirtyminen entistä enemmän iltapainotteiseksi.
– Se on tässä pikkuhiljaa vuosien saatossa tapahtunut, mitä enemmän tulee tätä digitaalista puolta ja sosiaalista mediaa. Pelaaminen ja nettiaika on kasvanut jo pidemmän aikaa, toteaa Tampereen kaupungin vt. lukiokoulutuksen johtaja Matti Hännikäinen.
Tampereella lukiopäivät alkavat kello 8.15, mutta opiskelijat voivat vaikuttaa koulupäivien alkamisajankohtaan omilla ainevalinnoillaan. Hännikäisen mukaan aamuisin tapahtuvassa opetuksessa opiskelijoiden iltavalvominen on näkynyt yksilötasolla.
– Jotkut ovat väsyneempiä aamuisin, mutta se on ihan yksilökohtaista miten nuori tällaiseen tilanteeseen suhtautuu, Hännikäinen sanoo.
