Yrityskauppa tekee Koneesta alan suurimman.
Hissiyhtiö Kone kertoi tänään ostavansa kilpailijansa TK Elevatorin jättiluokan yrityskaupassa.
Yrityskauppa on Suomen historian suurin.
Lue lisää: Jättikauppa: Kone ostaa kilpailijansa TK Elevatorin
Analyytikko Aapeli Pursimo Inderesistä kommentoi MTV Uutisille, että yrityskauppa on paitsi Suomen historian suurin myös Euroopan mittakaavassa merkittävä.
– Kyllähän tämä on historiallinen peliliike Koneelle ja samalla myös toimialalle. Toimiala on ollut neljän suuren pelurin dominoima, ja nyt kaksi näistä on yhdistymässä ja muodostamassa kirkkaasti suurimman yhtiön toimialalle, Pursimo sanoo.
Koneen ja TKE:n yhdistymisen jälkeen yhdistyneen konsernin vuotuinen liikevaihto olisi noin 20,5 miljardia euroa.
Yrityskaupan myötä Koneen asema Yhdysvaltojen markkinoilla tulee vahvistumaan.
– Samalla Kone pääsee takaisin Etelä-Amerikan markkinoille, joista se on aiemmin vetäytynyt, Pursimo sanoo.
Yrityskaupan myötä olemassa oleva huoltokanta kasvaa merkittävästi. Pursimon mukaan sen myötä yhtiö pystyy tehostamaan huoltotoimintaansa.
– Samalla olemassa oleva laitekanta kasvaa, ja esimerkiksi Koneella yli 90 prosenttia tuloksesta muodostui jälkimarkkinoilta eli huoltopalveluista ja modernisoinnista.
– Kun huoltokanta kasvaa, Kone saa entistä vahvemman jalansijan modernisointimarkkinaan, Pursimo arvioi.
