USA 1997. Ohjaus: Steven Spielberg. Käsikirjoitus: David Koepp. Perustuu Michael Crichtonin romaaniin. Kuvaus: Janusz Kaminski. Leikkaus: Michael Kahn, A.C.E. Musiikki: John Williams. Lavastus: Rick Carter. Erikoistehosteet: Dennis Muren, A.S.C, Stan Winston, Industrial Light and Magic. Tuotanto: Gerald R. Molen, Colin Wilson. Pääosissa: Jeff Goldblum, Julianne Moore, Pete Postlethwaite, Arliss Howard, Richard Attenborough, Vince Vaughn, Vanessa Lee Chester, Peter Stormare.
Tietokoneet senkuin kehittyivät ja kehittyivät, joten Steven Spielbergin oli marssitettava dinosauruksensa taas valkokankaalle, vaikka väkisin. Kadonnut maailma onnahtelee tarinaltaan, mutta erikoistehosteet vievät mukanaan. Yleisö vangitaan tihkuvaan jännitykseen yksittäisissä kohtauksissa, mutta kokonaisuus on herttaisen yhdentekevää. Spielberg luotsaa viihde-elokuvaa uudelle vuosituhannelle?
Crichtonin kirja ei tällä kertaa kääntynyt valkokankaalle ilman reippaita muutoksia. Leffassa katsojan jakeluun pannaan heti, että riippumatta ykkösosan hormonaalisesta populaatiota sääntelevästä höpötyksestä alkuperäisen puiston lähisaarta asuttaa paksusti voiva yhteisö erikokoisia muinaisjäänteitä. Spielberg ei ole hennonnut tehdä valkopartaisesta pikkupojasta John Hammondista (Attenborough) pahaa kaveria, joten homman perii äijän veljenpoika (Arliss Howard). Pian liskojen saarelta itsensä löytävät niin hyvällä asialla olevat sarkastinen matemaatikko Ian Malcolm (Goldblum) ja hänen nykyinen tutkijanuorikkonsa (Moore) seurueineen kuin sauruksia tarhaan havitteleva suvun musta lammas huippumetsästäjänsä (Postlethwaite) ja teknologiansa keralla. Ateria voi alkaa.
Siinä missä ykkösosassa saurukset peilautuivat ihmisten vallanhimon ja kunnianhimon välikappaleiksi ja tuotoksiksi, on Kadonneessa maailmassa luonto valtoimenaan ja vastakkaiasettelu turhankin läpinäkyvä. Spielberg ohittaa nyt nopeasti tieteelliset selitykset ja panee ihmishahmonsa kuseen dinojen loppumattoman ruokahalun kiihottajiksi. Kaksijalkaisten keskinäiset vehkeilyt alkavat tuntua melkoisen turhanpäiväisiltä joukon juoksennellessa heinikossa velociraptorien kuviometsästyksen hiukopalana.
Vaihtelevat yritykset pysyä pois saurusten suupielistä onkin elokuvan suola. Spielberg rakentaa piinaavan jännittäviä kohtauksia kävelevien lounaiden pötkiessä pakoon epätoivon vimmalla. Digitaaliset ja livetehosteet naulaavat taianomaisesti katsojan penkkiinsä. Saurukset elävät ja hengittävät.
90-luvun Hatari kohtaa päätöksensä kylläkin melkoisen tylsästi Spielbergin päästäessä t-rexin mellastamaan San Diegon kaduille. Godzillamainen suurterrori ei miniversiona jaksa kiinnostaa, joten leffan tähtihetket jäävät viidakon sydämeen. T-rexin kingkongmainen kuljettelu on muutenkin täysin oma leffaihionsa.
Näyttelijät hoitavat ruoan roolinsa melkoisen uskottavasti. Goldblumin tuomion pasuunoita soitteleva matemaatikko menettää kylläkin osan sarkastisesta salaperäisyydestään huseeratessaan nyt joka toisessa kuvassa, mutta se nyt on homman juoni. Julianne Moore pelkää niinkuin pitääkin ja parhaan sivuosan tarjoilee Pete Postlethwaite kyynisen metsästäjän roolissaan. Todellisista pääosanesittäjistä voidaan hakata selkään Dennis Murenia ja Stan Winstonia ja ILM:n porukkaa, joiden työpanos herätti näyttävät muinaisliskot.
Kadonnut maailma on yksittäisten jännityskohtausten ja erikoistehosteiden adrenaliinipommi. Stoori tosin on täysin yhdentekevä, mutta jos siitä ei välitä niin lounastavia liskoja on ihan mukava katsella.
Teksti: Jari Rantala