Hallitsevan maailmanmestarin Argentiinan pudotuspelikaavio on todella otollinen. 2000-luvun aiempia MM-turnauksia tarkastellessa polku mitalipeleihin on ollut vain kerran mahdollisesti yhtä helppo.
Alkulohkonsa puhtaalla pelillä selvittänyt Argentiina kohtaa MM-kisojen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella jättiyllättäjä Kap Verden (Fifa-ranking 67.). Lionel Messin joukkue on luonnollisesti jättimäinen ennakkosuosikki.
Lue myös: MM-kisojen pudotuspelikaaviosta karu huomio – "Aika raakaa"
Argentiinanpuoleinen kaavio on kaiken kaikkiaan helpohkon oloinen.
Hallitsevat maailmanmestarit saisivat Kap Verden jälkeen vastaansa Australian (Fifa-ranking 27.) tai Egyptin (29.)
Puolivälierissä vastustaja olisi Kolumbia (13.), Sveitsi (19.), Algeria (28.), tai Ghana (73.).
Vasta mitalipeleissä vastustajaksi osuisi mahdollisesti Fifa-rankingin kymmenen parhaan joukkoon kuuluva maa. Tämän määreen täyttävät Englanti (4.), Brasilia (6.).
Kaavion toisella puolella tilanne on huomattavasti rajumpi. Esimerkiksi Espanja (2.) ja Portugali (5.) iskisivät yhteen jo neljännesvälierissä. Puolivälierissä mahdollinen pari on Ranska (3.) vastaan Hollanti (8.)
Argentiina on toki hankkiutunut tilanteeseensa itse, sillä se otti alkulohkosta täydet yhdeksän pistettä.
Latu on nyt auki pitkälle, jos eteläamerikkalaiset pysyvät tasollaan.
2000-luvulla on pelattu kuusi MM-turnausta ennen kuluvia kisoja. Huippumaiden pudotuspelipolkuja tarkastellessa käy ilmi, että mestarisuosikilla on harvoin yhtä herkullista saumaa.
Hallitseva mestari ei ole käytännössä kertaakaan päässyt pudotuspeleihin samasta tilanteesta, sillä maailmanmestarit ovat kyykänneet hämmentävän usein. Viime kisoissa Ranska meni finaaliin asti, mutta se kohtasi puolivälierävaiheessa huippumaaksi laskettavan Englannin.

