Joukko Kallion lukion ex-opiskelijoita: Miesopettaja lähennellyt oppilaitaan vuosikausia

Alkoi vain tuntua siltä, että opettaja olisi ihastunut. Hän halaili koulun käytävällä intensiivisen tuntuisesti ja tuli liian lähelle. Siitä tuli ahdistunut tai kiusallinen olo. Näin kertovat STT:lle useat naiset, jotka ovat kuuluneet helsinkiläisessä Kallion lukiossa vuosikymmeniä teatterin lehtorina toimineen miesopettajan "suosikkeihin".

STT haastatteli 18:aa opiskelijaa ja kahta opettajaa, jotka kertovat miesopettajan epäasiallisesta käytöksestä vuodesta 2000 tähän vuoteen asti. Osa haastatelluista opiskelijoista ei kokenut fyysistä lähentelyä, mutta lähes kaikki kertoivat oudosta seksuaalisesti virittyneestä tunnelmasta opettajan läheisyydessä. Haastateltavat eivät syytä muita opettajia, vain kyseistä miesopettajaa, joka opettaa koulussa yhä. Opettajat eivät nähneet lähentelyä, mutta tarkkailivat ahdisteluväitteiden vuoksi tyttöjen tilannetta.

Opettaja itse myöntää STT:lle käyttäytyneensä harjoitustilanteissa "provosoivasti" 15–20-vuotta sitten, mutta kiistää ahdistelleensa harjoituksissa tai niiden ulkopuolella.

"Painautui lantioon kiinni"

16-vuotiasta Niinaa opettaja lähestyi ensimmäisen lukiovuoden keväällä 2004. Hän suostutteli Niinan näytelmäänsä, ja produktion pääsykokeitakin siirrettiin, jotta Niina pääsisi paikalle. Opettaja näytteli itse mukana, ja lämmittelynä pelattiin pallopelejä, joissa opettaja otti usein halausotteeseen ja piti kiinni.

Niina ja muut etunimellä jutussa esiintyvät naiset esiintyvät toiveestaan keksityillä nimillä, jotta opettaja ei tunnistaisi heitä.

–  Näyttämöllä hän saattoi seistä takanani, kun muut olivat edessä, ja laittaa käden perseelle tai painautua lantioon kiinni, Niina kertoo.

Maskeerauksessa opettaja pyysi Niinaa laittamaan hänellekin meikkiä ja veti sen varjolla hänet jalkojensa väliin.

Niina alkoi saada paniikkikohtauksia ja kävi myöhemmin läpi kokemuksiaan terapiassa.

"Halasi luvattoman pitkään"

Samoihin aikoihin Kallion lukiossa opiskellut Enni oli kirjoittanut päiväkirjaansa:

– (Opettajan nimi) halasi luvattoman pitkään tosi vahvasti.

Opettaja suostutteli tapaamaan kahvilla kahden kesken. Hän kehui silmiä ja hiuksia, soitteli sekä tekstaili yömyöhään.

–  Että milloin nähdään, tai että tänään taas katsoin, miten loistava, lahjakas olet. Kaikki se seksuaalinen koskeminen tapahtui harjoituksissa fiktion sisällä.

Moni STT:n haastattelema nainen kertoo, että opettajan vetämät harjoitukset olivat todella fyysisiä, ja opettaja oli monesti itse mukana. Improvisaatiota tehtiin paljon, ja se saattoi johtaa raiskauksen näyttelemiseen.

–  Minulla on muistikuva, jossa olen lähetyssaarnaaja-asennossa sen alla.

Yhdessä improvisaatioharjoituksista opiskelijapoika piti Enniä kiinni edestä ja opettaja oli hänen takanaan näytellen raiskausta, Enni kertoo. Toisessa Enni oli yhtäkkiä opettajan sylissä ja opettajan käsi hänen reidellään.

Opettaja: Raiskausharjoitus "ehkä kerran"

Opettajan itsensä mukaan 15–20 vuotta sitten hänen ammattitaitonsa ei ollut vielä hyvä ja hänen opetustapansa on voitu kokea hyökkääväksi. Mistään seksuaalisesta opettajan mukaan ei kuitenkaan ole ollut kyse.

–  Se toiminta oli pedagogisesti siinä määrin epäonnistunutta, että voin hyvin ymmärtää, että siinä on ollut väärinkäsityksiä.

Opettajan mukaan hän on tehnyt raiskausharjoitteen "ehkä kerran".

–  Silloinkaan en ollut hyökkäävänä osapuolena, hän sanoo STT:lle.

Raiskausharjoituksista on kertonut STT:lle ainakin kolme naista, jotka opiskelivat lukiossa vuosien 1999 ja 2007 välillä.

Näytelmissä raiskauksia ei ole käsitelty, opettaja sanoo. Toisin kertoo naisopettaja, joka työskenteli vuosia Kallion lukiossa 2000-luvulla.

– Esitysten toistuvina teemoina oli viettelevät nuoret naiset ja raiskaaminen, ja naisnäyttelijät, toisin sanoen tytöt, oli usein puettu alusvaatteisiin tai muuten seksiä korostaviin pukuihin.

Naiset kertovat myös henkilökohtaisesta palautteesta siivouskomerossa ja opettajan kesken harjoitusten antamista "rentouttavista selkähieronnoista".

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun professori, näyttelijä Elina Knihtilä kommentoi STT:n pyynnöstä opiskelijoiden kertomia harjoituksia. Hän sanoo, ettei ymmärrä, miksi raiskausta harjoitellaan ylipäätään ja ettei harjoituksessa kuulu ahdistaa.

–  Jos pienikin tällainen vire syntyy, olen todella huolissani pedagogisista lähtökohdista.

Tie näyttelijäksi

Miesopettajalla on gurun maine. Sanotaan, että hänen oppilaansa pääsevät Teatterikorkeakouluun. Se on monen Kallion lukioon tulevan unelma. Useasta STT:n haastattelemasta naisesta onkin sittemmin tullut ammattinäyttelijä tai -ohjaaja.

Toisaalta opettajasta varoitettiin miehenä, "joka niitä mimmejä tykkää hinkkaa", kertoo 1990-luvun lopulla lukiossa aloittanut Outi. Opettaja lähenteli suosikkejaan, muille hän saattoi sanoa, ettei sinusta koskaan tule näyttelijää, entiset oppilaat kertovat.

–  Metodi tuntui niin varmalta. Ne, jotka otettiin lähelle, kokivat olevansa jotain velkaa. Toisia syrjittiin, ja he kokivat, etteivät ole tarpeeksi hyviä. Kummatkaan eivät lähde kertomaan siitä (kohtelustaan). Tietyllä tavalla aika nerokas systeemi, kaikessa kamaluudessaan, sanoo 2010-luvulla opiskellut Paula.

Ponkaisi "elvyttämään"

Opettajasta on kerrottu rehtorille useasti. 2000-luvun alussa opiskelija pyörtyi musikaaliharjoituksissa. Poissaolevaan opettajaan tuli yhtäkkiä eloa, kertoo paikalla ollut entinen opiskelija Pauliina Saviranta.

–  Jonkinlaista suusta suuhun -elvytystä, kopelointia, ja vasta siinä vaiheessa, kun (opettajan nimi) makaa tytön päällä, tyttö havahtuu.

Outi, tuo pyörtynyt tyttö, kertoo tunteneensa olonsa inhottavaksi.

–  Havahduin, kun se makasi jotenkin mun päällä, se silitteli mun poskea ja sanoi, että sä oot tommonen herkkä taiteilija, Outi kertoo.

Pauliina Saviranta marssi rehtorin luo, mutta puhuminen rehtorin kanssa ei hänen mukaansa johtanut mihinkään. STT tavoitti perjantaina Jyrki Loiman, joka toimi tuolloin rehtorina. Hän vetosi kiireisiinsä, eikä kommentoinut tapausta.

Kantelut rehtorille eivät auttaneet

Myös Niina vei tapauksensa silloiselle rehtorille Helena Helenius-Lamminpartaalle. Asiaa selviteltiin, mutta se tyssäsi Niinan mukaan todisteiden puutteisiin.

–  Rehtori sanoi, että tässä on saattanut mennä fakta ja fiktio sekaisin.

Muita opiskelijoita, teatterin opettajan "faneja", tuli myöhemmin rehtorin kansliaan kertomaan, kuinka hyvä tyyppi opettaja on, Niina sanoo.

Helenius-Lamminpartaan mukaan tapausta on selvitelty opetusviraston lakiosaston kanssa, mutta hän ei vastannut STT:lle, miten selviteltiin. Hänen mukaansa yhteydenottoja opettajasta tuli, mutta asian hoito oli vaikeaa, koska hänelle kerrotut tiedot "olivat useimmiten huhuluonteisia".

–  Joidenkin opiskelijoiden ja teatteriopettajan välillä oli jännitteitä. Käsitykseni kyllä oli, etteivät asiat aina olleet kunnossa, Helenius-Lamminparras kertoo sähköpostitse.

Niinan tukena ollut Kallion lukion entinen naisopettaja kertoo, että rehtori kielsi häntä henkilökohtaisesti puhumasta tapauksesta muille opettajille. Helenius-Lamminparras sanoo, ettei ole pyytänyt salaamaan asiaa.

Teatterin opettaja itse sanoo, ettei ole koskaan saanut virallista varoitusta.

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskisen mukaan tällaisissa tapauksissa työnantajan olisi ehdottomasti puututtava epäasiallisiin opetusmetodeihin ja oppilaiden häirintään.

–  Itse olen vertaillut vaarallisiin koneisiin, jos herää opettajasta tällainen epäily. Toiminta täytyy keskeyttää, Koskinen kertoo.

Nykyinen, tänä vuonna aloittanut rehtori Ari Mäkinen sanoo, ettei ole kuullut lähentelysyytöksistä aiemmin. Hänen mukaansa asia aiotaan selvittää.

Opettaja: "Mitään sellaista ei ole enää"

Monelle STT:n haastattelemalle naiselle Kallion lukio on rakas paikka.

–  Haluan korostaa, että vaikka kyse on tällaisesta toimintakulttuurista, se ei läpäise kaikkea, vaan se on tää yksi ihminen ja rehtorin toimet tässä, että on laiminlyönyt sitä. Toivon, ettei lynkata koko koulua, Paula sanoo.

Teatterin opettaja itse sanoo STT:lle, ettei voi mitenkään ymmärtää viime vuosiin asti yltäviä väitteitä esimerkiksi toistuvista halauksista.

–  Mitään sellaista ei ole enää minun puoleltani ollut enää sitten….se tuntuu kyllä, se on kyllä minusta käsittämätöntä.

Lue myös:

    Uusimmat