Mainos

JOT Automationin tulos jäi arvioitua alemmaksi

JOT Automationin tulos 2001 jää selvästi tappiolliseksi, liikevaihto jää aiemmasta arviosta ja kolmanneksen vuodesta 2000.

JOT Automation Group Oyj:n tammi-syyskuun liikevaihto oli 60,0 miljoonaa euroa, jossa laskua edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan oli 48,2 %. Telekommunikaatiomarkkinoiden aleneminen on voimakkaasti heijastunut tuotantoautomaatiomarkkinoihin ja vaikuttanut yhtiön liikevaihdon kehitykseen.

Yleinen taloustilanne on jatkunut epävarmana ja samanaikaisesti telekommunikaatioteollisuudessa uusien teknologioiden käyttöönotto on siirtynyt eteenpäin. Nämä tekijät ovat vähentäneet yritysten investointeja tuotantoautomaatioon, erityisesti kokonaisjärjestelmien osalta.

Tehostaakseen toimintaansa vastaamaan muuttuneen markkinatilanteen vaatimuksia JOT Automation on leikannut kustannuksiaan kaikissa liiketoimintayksiköissään, muun muassa sopeuttamalla henkilöstön määrää sekä tekemällä tuotantoa ja toimitiloja koskevia järjestelyjä. Säästötoimenpiteiden vaikutus näkyy merkittäviltä osin jo kolmannen neljänneksen luvuissa.

Liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 20,1 (40,0) miljoonaa euroa, jossa laskua oli 49,8 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja liikevoitto 1,8 (6,1) milj. euroa. Tilikauden kolmannen vuosineljänneksen liikevaihdon kehitys oli kesäkuussa laaditun ennusteen mukainen.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.