Niuvanniemen oikeuspsykiatrisesta sairaalasta karkasi syyskuussa tappoon syyllistynyt potilas. Karkaaminen on tällä hetkellä liian helppoa, sanoo toisen hoitolaitoksen ylilääkäri.
Potilaan itsemääräämisoikeus on Suomessa korostuneemmassa asemassa moneen muuhun maahan verrattuna. Näin sanoo Tuusulassa sijaitsevan HUS:n Kellokosken oikeuspsykiatrisen sairaalan ylilääkäri Allan Seppänen MTV Uutisten haastattelussa.
Potilaan itsemääräämisoikeutta korostava tilanne johtaa Seppäsen mukaan siihen, että karkaaminen hoitolaitoksesta on liian helppoa.
– Mielestäni karkailuja tapahtuu liian usein, Seppänen kertoo.
Oikeuspsykiatrisista sairaaloista karkaa useita potilaita vuodessa. Kaikki karkaamiset eivät kuitenkaan ole varsinaisia pakomatkoja, vaan myös lomilta palaamatta jättämisiä tapahtuu.
Onko Kellokoskelta liian helppoa päästä karkuun?
– Kyllä. Eikä se ole meidän henkilökunnan toiminnasta kumpuava riski. Tämä on se tietoinen riski, joka meidän edellytetäänkin ottavan valvontaviranomaisten toimesta ja johon osin vanhentunut lainsäädäntö meitä ohjaa.
Muutama karkaaminen vuodessa
Suomen lainsäädäntö on Seppäsen mielestä vanhentunut. Mielenterveyslaissa ei hänen mukaansa tehdä riittävää eroa oikeuspsykiatristen potilaiden ja muiden potilaiden välille, vaan keskenään liian erilainen potilasaines on ympätty yhteen.
Kellokoskelta karkaa oikeuspsykiatrisiapotilaita muutama vuodessa. Lukema on samansuuntainen Kuopion Niuvanniemen sairaalassa, josta karkasi hiljattain henkirikoksen aiemmin tehnyt potilas kanttiinikäynnin aikana.
Nainen saatiin kiinni neljä päivää myöhemmin Kuopion keskustasta ja palautettiin sairaalaan. Karkumatkallaan hän häiritsi kuopiolaisen kerrostalon asukkaita soittelemalla heidän ovikellojaan ja jättämällä erikoisen viestin postiluukusta.
Joskus karkaamiset voivat päättyä traagisin seurauksin. Vuonna 2016 Kellokoskelta karannut 27-vuotias mies puukotti nelikymppisen naisen hengiltä Loviisassa. Hänet tuomittiin teosta syyntakeettomana ilman rangaistusta ja passitettiin Niuvanniemeen hoitoon.
Herää kysymys, onko Suomen nykyinen järjestelmä turvallinen. Toimittaja esittää yksinkertaistetun kysymyksen: Ovatko muut ihmiset Suomessa suuremmassa vaarassa kuin heidän pitäisi olla?
Seppänen toteaa kysymyksen todella olevan kärjistetty, pohtii vastaustaan ja sanoo:
– Ehdottomasti kannustaisin lisäämään turvallisuutta Suomen oikeuspsykiatrisessa järjestelmässä. Kyllä minä uskaltautuisin näin sanomaan.
Oikeuspsykiatrisissa sairaaloissa tehdään jatkuvaa yksilöllistä riskiarviota kunkin potilaan kohdalla. Matalamman riskin potilaat päästetään pienemmällä kynnyksellä esimerkiksi itsekseen pihalle. Paine vapauksien rajoittamattomuuteen on Seppäsen mukaan kova.
Ei aitoja
Suomessa oikeuspsykiatrisia potilaita hoitavien sairaaloiden tontteja ei ole aidattu, toisin kuin monissa muissa maissa.
Aidat voisivat Seppäsen mielestä olla hyvä edistysaskel. Se mahdollistaisi liikkumisvapauden rajoitteen kohteena oleville potilaille vapaamman liikkumisen koko sairaala-alueella pienen erikseen aidatun pihan sijaan.
– Tällaisia aspekteja voisi ottaa keskusteluun avoimin mielin, ilman että niitä tyrmätään sellaisilla kommenteilla, että potilaaseen pitää pysytä luottamaan ja että aidat ovat liian rajaavia.
Seppänen kertoo, että kaikki valvontaviranomaisten selvityspyynnöt hänen suuntaansa ovat liittyneet siihen, ollaanko Kellokoskella liian rajoittavia potilaiden itsemääräämisoikeuden suhteen. Yhtä lukuun ottamatta mitkään pyynnöistä eivät ole liittyneet mahdollisiin turvallisuusrikkeisiin.
Niuvanniemen sairaala Kuopiossa on yksi kolmesta oikeuspsykiatrisia potilaita hoitavista laitoksista. Sairaala-aluetta ei ole aidattu.
Tässä Suomi on hänen mukaansa muuta EU:ta ja Britanniaa jäljessä. Muualla keskustelu potentiaalisesti vaarallisiin potilaisiin liittyvistä turvallisuusriskeistä on kuin eri maailmasta Suomeen verrattuna.
– Toisin sanoen Suomessa turvallisuusnäkökulman nähdään olevan jotenkin ristiriidassa potilaiden oikeuksien kanssa. Tällaista ristiriitaa ei monien muiden maitten oikeuspsykiatrisessa järjestelmässä nähdä.
Muualla nähdään usein, että oikeuspsykiatriseen hoitoon kuuluu tietynlaisia rajoitteita, kuten liikkumisvapauden rajoittaminen. Suomessa tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan henkilön vapautta liikkua sairaalan ulkopuolella ei lähtökohtaisesti rajoiteta, vaan siihen pitää tehdä erillinen liikkumisvapauden rajoitus.
– Tämä on oikeuspsykiatrisen hoidon osalta radikaali ero verrattuna oikeastaan mihin vain muuhun maahan.
Jonkintasoinen riski kuuluu itsestäänselvyytenä minkä tahansa maan oikeuspsykiatriseen järjestelmään. Seppäsen mukaan on laajemman yhteiskunnallisen keskustelun paikka miettiä, onko riskitaso Suomessa sellainen, jonka yhteiskunta haluaa sen olevan.
– Henkilökohtainen mielipiteeni on, että turvallisuustaso on vähän turhan matalalla.
