Oli karannut sairaalasta hieman aiemmin – entisellä kotitilallaan naisen tappanut mies syyntakeeton

Loviisassa entisen kotinsa nykyisen asukkaan tappanut mies oli teon aikaan syyntakeeton, toteaa Itä-Uudenmaan käräjäoikeus. Näin ollen oikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. 

Veriteko tapahtui viime vuoden elokuussa Loviisan Koskenkylässä. Vuonna 1988 syntynyt mies oli elokuisena aamuna saapunut itselleen entuudestaan tuntemattoman naisen kotitilalle. Mies oli aiemmin asunut tilalla. 

Talon kuistilla hän viilsi ja löi vuonna 1974 syntynyttä naista isolla veitsellä useasti kaulan, pään ja rintakehän alueelle. Käräjäoikeuden mukaan veriteko oli erityisen raaka ja täytti murhan tunnusmerkit. 

Motiivi jäi hämärän peittoon 

Mies oli karannut Kellokosken psykiatrisesta sairaalasta vain muutamaa päivää ennen surmaa. Oikeuden mukaan veriteon motiivi jäi epäselväksi. Näytöstä ei voitu oikeuden mukaan tehdä syyttäjän esittämää päätelmää, että mies olisi halunnut saada entisen kotinsa takaisin. 

Mies kiisti murhasyytteen sillä perusteella, ettei muista päivän tapahtumista mitään. Loppulausuntojen yhteydessä hän kuitenkin myönsi vaihtoehtoisen syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hän katsoi näytön osoittavan, että hän oli aiheuttanut uhrin kuoleman. 

Kun poliisi oli ottamassa miestä metsässä kiinni, mies myös puukotti hengenvaarallisesti poliisikoiraa, joka puri häntä nilkkaan. Oikeus katsoi miehen syyllistyneen törkeään eläinsuojelurikokseen. 

Mielenterveyslain nojalla mies jää hoitoon psykiatriseen sairaalaan. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrin omaisille kärsimyskorvauksia yhteensä noin 18600 euroa sekä oikeudenkäynti- ja muita kuluja yhteensä noin 23000 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat