Iranilaisen uutistoimiston mukaan Yhdysvallat ja Iran ovat päässeet sopimukseen.
Iranilainen uutistoimisto Mehr kertoo, että Iran ja Yhdysvallat ovat saaneet valmiiksi yhteisymmärryssopimuksen.
Uutistoimiston mukaan Iranin ja Yhdysvaltojen sopimusluonnokseen sisältyy vihollisuuksien pysyvä ja välitön lopettaminen kaikilla rintamilla, myös Libanonissa.
Mehrin mukaan Yhdysvallat on muun muassa sitoutunut poistamaan pakotteet ja avaamaan Hormuzinsalmen.
Yhdysvallat ei ole vielä kommentoinut Mehrin tietoja.
Uutistoimisto Irnan mukaan sopimusluonnoksen mukaan Iran ei luovu Hormuzinsalmen hallinnasta. Se ei myöskään palauta olosuhteita, jotka vallitsivat salmessa ennen Yhdysvaltojen ja Israelin aloittamaa hyökkäystä.
