Joka kolmas fantasioi seksistä julkisella paikalla

Seksi julkisella paikalla ja parinvaihto kiinnostavat suomalaisnaisia. Salaiset toiveet ilmenevät Helmen kyselystä, johon vastasi yli 600 suomalaista.

Kysyimme Helmen lukijoilta, mitä he haluaisivat kokeilla seksin saralla, jos uskaltaisivat. Seksi julkisella paikalla kiinnosti lukijoita eniten. Vastanneista 36 prosenttia haaveili lemmenhetkistä siellä, missä kiinni jäämisen riski on suurimmillaan.

Toiseksi eniten vastanneita kutkutti ajatus parinvaihdosta. Vakiintuneeseen parisuhteeseen kaipasi uusia tuulia parinvaihdon myötä 22 prosenttia vastanneista. Sitomisleikit kiinnostivat melkein yhtä paljon. Vastanneista 22 prosenttia haluaisi kokeilla, miltä tuntuu olla sidottavana tai sitojan roolissa.

Roolileikeistä oli innostunut 12 prosenttia vastanneista. "Jokin muu" kiva kutkutti kahdeksaa prosenttia vastanneista.

"Haluaisin kokeilla seksiä julkisella paikalla"

Seksi oman kumppanin kanssa julkisella paikalla houkutteli 36 prosenttia vastanneista. Paikaksi kelpaisi esimerkiksi elokuvateatteri tai metsän siimes. Parinvaihto oli 22 prosentin haaveissa. Parinvaihdon pohdittiin kenties nostavan haluja omaakin rakasta kohtaan.

– Ennen sitä uskalsi ottaa riskejä ja nyt niistä vain haaveilee. Kiinni jäämisen pelko on niin alkukantainen piirre ja siksi ehkä niin syvällä ihon alla.

– Haluaisin kokeilla seksiä julkisella paikalla, mutta niin ettei jää kiinni, esim. elokuvateatterissa.

– Sitomisleikit ja jopa piiska on seksileikeissämme arkipäivää. Seksi julkisella paikalla olisi kivaa, mutta missä? Ei kuitenkaan missään "tutussa" kaupungissa, vaikkakin, jos joku tuttu näkisikin, niin hän siitä tuskin kehtaisi mainita.

– Haluaisin kokeilla sitä metsässä, leirinuotion äärellä.

– Mikäpäs on sen jännittävämpää kuin kiinni jäämisen pelko? Olen sitä kyllä pikkaisen maistellut, uimarannalla, mutta olimme siellä silloin yksin. Mutta sitä odotellessa.

– Parinvaihto voisi antaa virikettä normaaliin jo hieman puutuneeseen seksielämään. Itse olen 40v. mies, vaimo saman ikäinen ja uskon että parinvaihto voisi nostaa himot pintaan omaakin puolisoa kohtaan. Vaihto tulisi tehdä tietenkin hyvässä sovussa ja rehellisellä ajatuksella.

– Haluaisin kokeilla parinvaihtoa, sillä olen 36-vuotias ja mieheni on ainut seksikumppanini elämäni aikana.

– Kiihottava ajatus, mikäli toteutettaisiin ilman että kenenkään tunteet kärsivät.

Näistäkin haaveiltiin

Vastanneista 22 prosenttia haluaisi kokeilla, miltä tuntuu olla sidottavana tai sitojan roolissa. Roolileikit houkuttelivat 12 prosenttia vastanneista.

– Sitomisleikkejä on jo pari kertaa kokeiltukin, ja molemmat pitivät. Saatiin ihan uusia ulottuvuuksia makuuhuoneen puolelle!

– Sitominen kiinnostaisi, mutta en uskalla ehdottaa miehelleni.

– Kokeilisin sairaanhoitaja-roolileikkiä lyhyen avoimen työtakin kanssa.

– Haluaisin olla naistenlääkäri ja tyydyttää potilaitani.

– Haluaisin kokeilla kolmen kimppaa. Kaksi naista, olen aina halunnut.

– Mielestäni olisi ihana tankotanssia miehelleni, mutta huono itsetuntoni ei anna minun tehdä sitä.

Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat