Britannian pääministeri Boris Johnson lupasi tänään, että maan rangaistusjärjestelmää käydään läpi London Bridge -sillalla tehtyjen puukotusten jälkeen.
28-vuotias mies, joka puukotti kaksi ihmistä kuoliaaksi ja haavoitti kolmea, oli poliisin mukaan tuomittu terrorismirikoksista 16 vuoden vankeuteen vuonna 2012. Hän oli päässyt ehdonalaiseen vapauteen viime vuoden joulukuussa.
Lue myös: Poliisi vahvistaa: Lontoon terrori-iskusta epäilty oli tuomittu terrorismiin liittyvistä rikoksista
Poliisi vahvisti perjantai-iltana pitävänsä tekoa terrori-iskuna. Epäilty oli asunut Staffordshiressa, missä poliisi kertoi tehneensä puukotusten jälkeen etsintöjä tietyssä osoitteessa. Poliisi ei kuitenkaan epäile, että hyökkäykseen liittyisi muita tahoja.
Britannian hallitus on kertonut käynnistävänsä täyden selvityksen perjantain tapahtumista. Maan turvallisuusministeri Brandon Lewis sanoi hallituksen selvittävän, toimitaanko maassa vaarallisista rikoksista annettujen tuomioiden suhteen asianmukaisesti.
– Jokaisen vastaavanlaisen tapauksen jälkeen tulee tehdä, ja aina tehdään, täysi selvitys siitä, mitä tällaisesta voidaan oppia tulevaisuuden varalle. Tutkinnalle on ensin annettava aikansa, mutta selvitys tullaan tekemään, Lewis sanoi BBC:lle.
Vaalikampanja keskeytyi tilapäisesti
London Bridge -sillan puukotuksen takia Britannian poliitikot keskeyttivät tilapäisesti vaalikampanjansa. Pääministeri Boris Johnson myös vieraili sillalla tänään.
– Kun ihmiset tuomitaan tietyksi ajaksi vankilaan, heidän täytyisi kärsiä tuomio kokonaan, Johnson sanoi BBC:n mukaan.
Lontoon pormestari Sadiq Khanin mukaan Lontoossa on viikonlopun ajan normaalia enemmän aseistettuja ja aseistamattomia poliiseja. Hän lisäsi, että poliisit ovat siellä ihmisten tyynnyttelemiseksi, ei kohonneen uhan takia.

