Johan Bäckman kiistää Ylen toimittajan vainoamisen – hänen mukaansa kyse oli "leikkisästä nokittelusta"

Ilja Janitskinin oikeudenkäynti alkoi tänään 1:58

MV-julkaisua koskevilla käräjillä kuultiin tänään Ylen toimittajan vainoamisesta ja törkeistä kunnianloukkauksista syytettyä Venäjä-yhteyksistään tunnettua Johan Bäckmania.

Bäckman myönsi käyttäneensä useita toimittaja Jessikka Aron herjaavaksi kokemia nimityksiä tästä, mutta piti niitä "leikkisänä nokitteluna"

Bäckman kiistää vainoamisen ja törkeät kunnianloukkaukset. Samoin hän kiistää tunteneensa MV-julkaisun perustajaa Ilja Janistkinia tai tehneensä tämän kanssa yhteistyötä Venäjän informaatiovaikuttamista tutkineen toimittaja Aron mustamaalaamiseksi.

MV-julkaisu on muun muassa käsitellyt lukuisissa artikkeleissaan Aron noin 15 vuotta vanhaa sakkotuomiota ja julkaissut Arosta kuvamateriaalia.

Syyttäjän ja Aron mukaan kirjoitukset on tehty herjaavassa tarkoituksessa ja niissä on vähintäänkin osittain myös valheellisia tietoja. Kaiken kaikkiaan herjaavia artikkeleita on pelkästään MV:ssä Aron mukaan noin 150.

Bäckman myönsi tilanneensa Aron vanhan tuomion käräjäoikeudesta, mutta kiisti lähettäneensä sitä Janitskinille.

– Muistaakseni kirjoitin siitä Janitskinille varoittaakseni Janitskinia, mutta päätöstä ei ole lähetelty mihinkään, Bäckman sanoi.

Syyttäjä kysyi, eikö Bäckmanista ole erikoista se, että kun hän tilaa toistakymmentä vuotta vanhan tuomion, jota ei ole kukaan muu tilannut, pari päivää sen jälkeen artikkeli ja osia tuomiosta julkaistaan MV-julkaisussa.

– Tämähän ei pidä paikkaansa, ettei kukaan muu ole tilannut tuomiota. Se on varmasti ollut useammankin henkilön hallussa se tuomio, Bäckman sanoi.

Syyttäjän ja Aron mukaan Janitskin, Bäckman ja kolmas henkilö masinoivat Aroa vastaan henkilöön menevän vihamielisen informaatiokampanjan, jotta tämä ei voisi jatkaa työtään.

Bäckman myönsi levittäneensä pilkkavideota toimittajasta

Syyttäjän mukaan Bäckman on muun muassa levittänyt toimittajasta perätöntä tietoa ja tästä laadittua pilkkalaulua netissä ja toimittanut Arolle kipsijäljennöksen Viron kiistellystä pronssisoturipatsaasta.

Aron asianajaja Martina Kronström kertoi aiemmin, että Aro koki tämän verhottuna uhkauksena.

– En ole säveltäjä, enkä sovittaja. Olen ehkä postannut linkin tällaiseen.

Pilkkavideolla Ylen toimittaja esitetään James Bondin käyttämän Aston Martin -merkkisen auton kanssa.

Bäckman lähetti toimittajalle myös viestin: "miten menee Mary Goodnight. Taisit jäädä infosodassa toiseksi".

Mary Goodnight viittaa Bond-tyttöön vuodelta 1974.

– Keskustelu pitää nähdä yhtenä kokonaisuutena, se on ollut tällaista leikkisää. Siinä on ollut tällaista nokittelua, Bäckman totesi.

Syyttäjän mukaan Bäckman on väittänyt Aroa muun muassa amerikkalais-baltialaisten erikoispalvelujen tunnetuksi avustajaksi esimerkiksi venäläisissä Geopolitics- ja Russkaja Narodnaja Linia -verkkojulkaisuissa.

– Nämähän on julkaistu hyvin pienissä uutissivustoissa, joku toimittaja oli soittanut ja laittanut kommentin pikkusivustoille. Sinänsä ajatus siitä, että joku länsimainen toimittaja on Naton asiamies, ei ole Venäjällä uutinen, Bäckman sanoi.

Kehotti ottamaan yhteyttä julkaisuihin artikkeleiden poistamiseksi

Aron asianajaja Kronström kysyi Bäckmanilta, pitääkö paikkansa, että Aro on lukuisia kertoja pyytänyt, että Bäckman korjaisi väärät tiedot ja lopettaisi väärien tietojen levittämisen.

– Eräs teema oli, että voisitko poistaa halventavat väitteet. Sitten hän lähetti listan jostain linkeistä ja totesin, että jos joissakin medioissa on julkaistu virheellistä tietoa, hänen täytyy ottaa tiedotusvälineisiin yhteyttä ja pyytää oikaisua, Bäckman sanoi.

Syyttäjän alustava rangaistusvaatimus Bäckmanille on kahdeksan kuukautta vankeutta, jonka voi määrätä ehdollisena.

Tänään käräjillä on vielä tarkoitus kuulla Janitskinia. Hänelle vaaditaan oikeudenkäynnissä vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta, tekijänoikeusrikoksista, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän on kiistänyt kaikki syytteet. 

Lue myös:

    Uusimmat