Yogi Bear, USA 2010. Ohjaus: Eric Brevig. Käsikirjoitus: Jeffrey Ventimilia, Joshua Sternin, Brad Copeland. Kuvaus: Peter James. Leikkaus: Kent Beyda. Musiikki: John Debney. Tuotanto: Donald De Line, Karen Rosenfelt. Pääosissa: Tom Cavanagh, Anna Faris, Dan Aykroyd, Justin Timberlake. Kesto: 82 min.
On komea Jellystonen kansallispuisto, kaksi puhuvaa, retkeilijöiden eväitä ryöväävää karhua, työlleen omistautunut metsänvartija Smith, urakehitykseensä turhautunut vartija Jones, herttainen luontodokumentaristi sekä niljakas pormestari, jolla on suuria poliittisia unelmia. Näiden hahmojen kohelluksesta ja ristiriitaisista intresseistä syntyy suuri mutta mauton soppa.
Jos Brownin dramaattiset suunnitelmat toteutuvat, kansallispuisto suljetaan, karhut menettävät kotinsa ja ihmiset luonnonkeitaansa, metsää alkaa kaatua ja uhanalaiset eläinlajit vetelevät pian viimeisiä henkäyksiään. Brownin katalat aikeet saavat karhut ja ihmiset yhdistämään voimansa. Luonnollisesti lastenelokuvaan kuuluu, että paha saa väistämättä palkkansa ja hyvät voittavat.
Hanna-Barberan luoman piirrosklassikon uudessa elokuvaversiossa kansallispuiston tunnetuin häirikkö ja tämän uskollinen ystävä Boo Boo pihistelevät piknikkoreja elävän kuvan ja tietokoneanimaation avittamana.
1960-luvulla syntyneen suositun hahmon mieltymyksiä ja historiaa ei selitetä lainkaan. Pidetään selvänä, että ihmisten tavoin käyttäytyvä Jogi on harrastuksineen ja intohimoineen tuttu myös nuorille katsojille.
Digitaaliset eläinhahmot ja oikeat näyttelijät ovat aina vaikea yhdistelmä. Näyttelijät vetäisevätkin roolinsa läpi mekaanisesti ja kyllästyneesti. Kankeutta lisää vielä suomalainen dubbaus.
Käsikirjoitus luottaa törmäilyyn ja puoliksi kehiteltyihin vitseihin, jotka eivät naurata yhtään. Kankaalla nähdään pökkelöitä karikatyyrejä ja päätöntä kohellusta. Väliin on ahdettu viestejä luonnonsuojelusta ja yhdessä yrittämisestä, ja onpa tarinaan saatu viritettyä pieni romanssikin. Elokuva antaa nopeasti huitaistun vaikutelman: paljon kamaa ja sanomaa kääräistynä hätäisesti puoleentoista tuntiin.
Visuaaliselta ilmeeltään Jogi-karhu on mielikuvitukseton ja vanhanaikainen. 3D-tekniikka menee aivan hukkaan. Kolmiulotteisuutta käytetään lähinnä paiskomalla erilaisia esineitä katsojaa kohti: popcornia, mehupurkkeja, ilotulitteita, sylkeä ja välillä kilpikonna.
Teksti: Minna Karila