Toistuvasti piha-alueilla liikkunut susi lopetettiin Joensuussa tänään poliisin määräyksellä.
Itä-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan, että tänään lopetettu susi aloitti pihavierailunsa tammikuun alussa. Se liikkui toistuvasti hoidetuilla piha-alueilla.
Poliisi teki eläimelle karkotuspäätöksen 4. tammikuuta. Paikallinen suurriistavirka-apu karkotti suden onnistuneesti kauemmaksi rakennetusta ympäristöstä ensin 4. tammikuuta sekä toisen kerran 13. tammikuuta.
Karkotuksista huolimatta susi jatkoi poliisin mukaan hoidetuilla piha-alueilla liikkumista.
Koska poliisi arvioi suden aiheuttavan välittömän ja vakavan vaaran ihmisten hengelle tai terveydelle eikä lievempiä keinoja jäänyt jäljelle, poliisi määräsi eläimen lopetettavaksi.
Susi lopetettiin poliisin antamalla määräyksellä tänään keskiviikkona.
Kuollut eläin toimitetaan tutkittavaksi Ruokavirastoon.

