Jo kolme miljoonaa brittiä vaatii parlamentilta brexitin perumista – tuhansia uusia allekirjoituksia joka minuutti

EU-johtajat puivat Britannian pyytämää lykkäystä brexitiin - Suomesta kokoukseen osallistuu Juha Sipilä 6:15
Pääministeri Juha Sipilä kommentoi brexitiä.

Protestit brexitiä vastaan yltyvät Britanniassa. Vetoomus Britannian pysymiseksi EU:ssa on pian kerännyt kolme miljoonaa allekirjoitusta. Allekirjoitustahti on lähtenyt suorastaan räjähdysmäiseen kasvuun viime päivinä, ja allekirjoituksia on tullut lyhyessä ajassa pari miljoonaa, ja kolmannen miljoonan raja lienee menossa juuri nyt rikki.

Puolenpäivän aikaan allekirjoituksia oli kertynyt 2,9 miljoonaa. Todellinen luku voi kuitenkin olla jo paljon suurempikin, sillä Britannian parlamentin sivuilla oleva vetoomus on ollut niin suosittu että serveri on useita kertoja kaatunut.

Vetoomuksen nimi on "PerukaammeArtikla 50-prosessi ja jääkäämme Euroopan unioniin". BBC:n muaan allekirjoitustahti on nopein mitä koko järjestelmässä on koskaan nähty. "Revoke Article 50" eli "Perutaan EU-ero" trendaa myös Twitterissä, jossa kansalaisia kehotetaan nopeasti allekirjoittamaan vetoomus parlamentin sivulla.

Vaikka EU-ero herättää aitoa ja laajaa vastustusta, parlamentilla tulee olemaan kova työ kun se yrittää varmistaa allekirjoitusten aitouden. Vastaavissa allekirjoituksissa on nähty usein aiemmin tekaistuja bottiäänestäjiä.

Britannian pääministeri Theresa May on toistuvasti sanonut ettei hän aio perua Brexitiä.

BBC:n mukaan vetoomukset ovat harvoin johtaneet lakimuutoksiin. Ne eivät itsestäänselvästi takaa edes parlamenttikeskustelua. Puhemies Andrea Leadsomin mukaan vaadittaisiin huikeat 17,4 miljoonaa allekirjoitusta, jotta vetoomus pakottaisi käytännön toimiin.

Myös uutta kansanäänestystä vaaditaan kuitenkin yhä kiivaammin. Britanniassa on tarkoitus huomenna järjestää marssi "Palauttakaa asia kansalle". Kaduille odotetaan satojatuhansia mielenosoittajia.   

Lue myös:

    Uusimmat