Syyskuun alussa naimisiin mennyt Jippu oli vallattomalla tuulella esiintyessään helsinkiläisen ravintolan syntymäpäiväjuhlissa.
Liekö häistä johtunut onnellisuus sekoittanut laulajattaren pään, sillä tuoreen rouvan jutut olivat välillä liiankin lennokkaita. Omia kappaleitaan sekä Hectorin tuotantoa esittänyt laulajatar innostui flirttailemaan yleisölle helsinkiläisen ravintola Belgen 9-vuotissynttäreillä oikein olan takaa, eikä naista säestänyt pianistikaan jäänyt ilman Jipun lentoon lähtenyttä tunnelmaa.
– Pursuttaako, pursuttaako, Jippu kysyi yleisöltä ja pianistilta heilutellen rintojaan tämän edessä.
Naisen huikeasta keikasta innostunut yleisö pyysi laulajatarta myös ottamaan paidan pois, mutta siihen Jippu ei kuitenkaan suostunut.
Huumorintajuinen laulaja kuitenkin vitsaili vartaloonsa tulleista ylimääräisistä kiloista.
– Keskivartalossa on vähän makkaraa, mutta perse on säilynyt, Jippu heitti yleisölle saaden väen nauramaan.
Jippu, oikealta nimeltään Meri-Tuuli Elorinne, meni syyskuun 1. päivä naimisiin Filip-nimisen poikaystävänsä kanssa.
(MTV3)

