Mainos

Jethro Rostedt täyttää 40 vuotta: "Pitäisi sekoilla pari päivää!"

Jethro Rostedt täyttää tänään torstaina 40 vuotta. Mies on harkinnut ikäkriisiä, mutta toistaiseksi sille ei ole vielä ollut aikaa.

Kiinteistönvälittäjä Jethro Rostedt viettää tänään 40-vuotissyntymäpäiviään.

– Aika yksitoikkoisesti menee nyt, juhlin työn merkeissä, päivänsankari kertoo naureskellen MTV.fille torstaiaamupäivänä.

Viikonlopunkin Rostedt viettää rakennusmessuilla. Sen verran töiden keskelle hän on raivannut tilaa, että hän on päässyt hieman maistamaan käpykakkua.

Mies oli ajatellut järjestävänsä isot juhlat nyt keväällä, mutta ajan ja voimien puutteen takia kekkerit siirtyivät toukokuulle. Silloin Turussa mäjähtää kunnolla ja kaikki Jethron kaverit pääsevät juhlimaan miehen syntymäpäiviä.

Vaikka juhlat ovat vasta myöhemmin, kaverit eivät ole miestä unohtaneet.

– Olen saanut aivan järkyttävän määrän viestejä. Olen todella kiitollinen niistä, kiitos kaikille!

Rostedt kertoo, että häntä muistettiin myös kotona. Perhe oli vastannut miehen kuukausia kestäneeseen ”kitinään” hankkimalla hänelle laitteen, jonka avulla kuunnella Spotifyta.

– Joku iPadi tai podi. En tiedä vielä, mitä aion kuunnella, Puolikuuta näin alkuun!

Rostedt suhtautuu pyöreisiin vuosiin rauhaisasti.

– Kai sitä olisi halunnut olla 22-vuotias tyttö aina, mutta ei ajankululle mitään voi, hän leukailee.

– Olen yrittänyt tässä ottaa neljänkympin kriisiä, mutta en ole keksinyt aihetta vielä. Pitäisi sekoilla pari päivää!

Moni mies ostaa ikäkriisin iskiessä moottoripyörän, mutta Rostedtilla ei ole korttia, joten pyörä jää hankkimatta.

Saavutettuaan miehekkään iän, hän kuitenkin päätti juhlistaa ostamalla tuotteen, jota on yön tunteina katsonut mainostelevisiosta.

Jos video ei näy, katso täältä.

– Ajattelin, että tässä on 40 vuotta mittarissa, niin hitot, ostetaan pois. Ostin Nicer Dicerin. Se on sellainen laite, jolla voi kuutioida ja leikata kaiken maailman vihanneksia ja hedelmiä. Se saapui postissa sopivasti syntymäpäiväkseni.

Hän on julkaissut keittiön uudesta vahvistuksesta myös videon Instagramissa.

Rostedt toteaa, että elämää on tullut elettyä täysillä, joten hän ei koe syytä katua mitään. Matkassa on ollut myös mitä hienoimpia kohokohtia.

Avioliittoon astuminen on yksi niistä, lapset luonnollisestikin toinen.

– Yksi elämäni kohokohta oli, kun sain ensimmäisen polkupyörän, sellaisen isomman pelin, kun olin 13-vuotias. Se oli maastopyörä, jolla mentiin kaikkialle. Se varastettiin, kun olin parturissa, enkä ollut lukinnut sitä. Mutta se oli hyvä puoli vuotta, Rostedt muistelee hyväntuulisesti ja jatkaa töittensä parissa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja