Jerusalemissa al-Aqsan moskeijalla toistasataa ihmistä loukkaantui yhteenotoissa
Israelin Jerusalemissa toistasataa ihmistä loukkaantui perjantaina poliisin ja mielenosoittajien yhteenotoissa. Al-Aqsan moskeijalla tapahtuneissa yhteenotoissa loukkaantui palestiinalaisen Punaisen Puolikuun mukaan yli 150 ihmistä.
Punaisen Puolikuun mukaan yli 150 loukkaantunutta vietiin kaupungin sairaaloihin ja lisäksi "kymmeniä" loukkaantumisia hoidettiin paikan päällä.
Israelin poliisi kertoi ainakin kolmen poliisin loukkaantuneen. Paikallisen vankeja tukevan järjestön mukaan noin 400 ihmistä otettiin kiinni.
Israelin poliisin mukaan "kymmenet naamioituneet miehet" marssivat al-Aqsan moskeijaan perjantain vastaisena yönä ja ampuivat esimerkiksi ilotulitteita. Tämän jälkeen väkijoukko oli alkanut heittää kiviä kohti Länsimuuria, joka on juutalaisten pyhin rukouspaikka Temppelivuorella.
Silminnäkijät ovat kertoneet mielenosoittajien heittäneen kiviä israelilaisjoukkoja kohti, ja nämä olivat vastanneet kumiluodeilla. Punaisen Puolikuun mukaan osaa loukkaantuneista oli pahoinpidelty.
Väkivaltaisuudet lisääntyneet viime kuun lopulta alkaen
Väkivaltaisuudet Israelissa ja miehitetyllä Länsirannalla ovat kiihtyneet viime viikkoina, kun samaan aikaan vietetään kristittyjen pääsiäistä, juutalaisten pesah-juhlaa sekä muslimien pyhää kuukautta ramadania.
Israel on lisännyt joukkojaan Länsirannalla väkivaltaisuuksien vuoksi. Torstaina Israel ilmoitti estävänsä kulun Länsirannalta ja Gazasta Israeliin perjantai-iltapäivästä lauantaihin ja mahdollisesti pyhien yli.
Al-Aqsa on muslimien kolmanneksi pyhin paikka. Juutalaiset kutsuvat sitä Temppelivuoreksi viittauksena alueella aiemmin olleisiin kahteen temppeliin. Alue on Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin keskiössä, ja se sijaitsee miehitetyssä Itä-Jerusalemissa.
Viime vuonna ramadanin aikana syttyneet väkivaltaisuudet Jerusalemissa johtivat 11 päivää kestäneeseen konfliktiin Israelin ja Gazaa hallitsevan Hamasin välillä.
Uusimmat
-
13:50
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
-
13:49
Oululaislääkäriä vastaan nostettu syyte – epäillään törkeästä huumausainerikoksesta
-
13:40
Räntävaroitus! Hellerajat paukkuvat, mutta ensi viikolla tilanne muuttuu
-
13:35
EU ja Nato kehottavat Georgiaa perääntymään "venäläislain" hyväksymisestä
-
13:32
Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään pahoinpitelystä
-
13:29
Zelenskyi lykkää ulkomaanvierailujaan
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
13:15
Lähde: SM-liigan 20-vuotias maalipyssy teki NHL-sopimuksen
-
13:06
Leijonien ykkösketjuun iso muutos, Konsta Helenius jää rannalle – tällaisia muutoksia Leijonat tekee Prahassa
-
13:04
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
12:19
Poliisioperaatio Santahaminan varuskunta-alueella – yksi henkilö loukkaantunut
-
12:17
Venäjän Zaharova uhoaa jälleen
-
12:09
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän takseihin – näin kävi
-
12:02
Leijonien seuraava vastustaja antoi myrskyvaroituksen – tajuton temppu sai pelaajat sekaisin: "Mahdoton uskoa"
-
12:02
Archie Cruzia syytetään neljästä rikoksesta
-
12:00
Alkon parhaat hanaviinit 2024! Asiantuntijat ylistävät hinta-laatusuhdetta
-
12:00
Rajan reserviläisiä voidaan pian määrätä turvaamaan itärajaa – uusi laki tekeillä pikavauhtia
-
11:59
Valiokunta esittää uuden alkoholilain hylkäämistä – Päivi Räsänen kannattaa päätöstä
-
Lataa lisää