Ranska-USA, 1999. Ohjaus: Luc Besson. Käsikirjoitus: Andrew Birkin, Luc Besson. Kuvaus: Thierry Arbogast. Leikkaus: Sylvie Landra. Tuotanto: Patrice Ledoux. Pääosissa: Milla Jovovich, John Malkovich, Dustin Hoffman, Faye Dunaway. Kesto: 155 min.
Historiankirjat kertovat, että toukokuussa vuonna 1428 16-vuotias nuori nainen nimeltä Jeanne lähtee lujan uskonsa puskemana auttamaan Ranskaa satavuotisen sodan lopettamisessa. Hän on vastaus Ranskan rukoilemaan ihmeeseen. Jeanne saa englantilaiset vetäytymään, muttei käskyistä huolimatta suostu lopettamaan taistelua. Toukokuussa vuonna 1431 Jeanne d'Arc poltetaan roviolla Rouenin torilla kerettiläisyydestä syytettynä. Vuonna 1920 katolinen kirkko puhdistaa hänen maineensa ja julistaa hänet pyhimykseksi. Tätä ranskalaista legendaa on vuosien varrella pidetty noitana, marttyyrina, mielisairaana, hurmoksellisena johtajana ja pyhimyksenä. Näin vuosituhannen vaihteessa Milla Jovovichin esittämä Jeanne d'Arc on sekä Jumalansa pyyteetön palvelija että maaninen taistelija, joka joutuu lopulta pohtimaan tekojensa ja valintojensa oikeutusta. Ranskalaisella Luc Bessonilla on kaksi intohimoa: elokuvat ja sukeltaminen. Nämä intohimot hän on pystynyt yhdistämään vedenalaista elämää kuvaavissa elokuvissaan Suuri sininen ja Atlantis. Besson rakastaa spektaakkelimaista elokuvakerrontaa, jossa tarinan pääosassa on muoto. Futuristinen trilleri Tyttö nimeltä Nikita toi Bessonille hetkessä kansainvälistä nimeä. Vuonna 1997 valmistuneen tulevaisuusspektaakkelinsa Viidennen elementin miespääosaan hänellä oli jo varaa palkata kallis jenkkitähti Bruce Willis. Ei ole oikeastaan yllättävää, että Besson on siirtynyt tulevaisuusnäkymistä kauas historiaan, sillä kuten Viidennessä elementissä, Jeanne d'Arcissakin on kysymys hämmentyneestä henkilöstä, joka etsii omaa tehtäväänsä yrittäen erottaa oikean väärästä. Lisäksi Jeanne d'Arcin tragediassa on kaikki raaka-aineet Bessonin rakastamalle mahtipontiselle spektaakkelille, jossa hän saa tilaisuuden rakentaa vahvoja kuvia ja käyttää mitä erilaisimpia tapoja liittää niitä toisiinsa.
Bessonin elokuva hyödytää kaikkia mahdollisia kuvakulmia, fokuksen siirtoja ja kameranliikkeitä. Kuvauspaikat ja lavasteet ovat nekin todisteita Bessonin harjaantuneesta visuaalisesta silmästä. Myös leikkauksessa näkyy ohjaajan muototietoisuus: taistelukohtauksissa nopeilla leikkauksilla syntyy äärimmäinen kaaos. Jeanne d'Arcissa on myös muutama seisahduttava match cut ja lumoavia hidastuskuvia, jotka luultavasti vielä päätyvät elokuvan rakenneanalyysien oppitunneille. Visuaalisesti voimakas ja rikas Jeanne d'Arc sopisikin oivallisesti elokuvan lähiluvun esimerkiksi - siitä kun löytyy teknisesti aivan kaikkea.