Kesän lomakausi sai Italiassa eilen järkyttävän päätöksen, kun maan keskiosia järisytti voimakas järistys. Italiassa 30 vuotta asunut suomalainen kertoo, että vapaaehtoisten osuus pelastustöissä on ollut tälläkin kertaa ratkaiseva. Järistykset ovat maassa yleisiä, ja myös niihin liittyvät uskomukset elävät tiukassa.
Keski-Italiassa jatketaan kiivaasti eilisen maanjäristyksen jälkiraivaustöitä. Kuolonuhrien lukumäärä on noussut noin 250:een, ja satoja on loukkaantunut.
Kuolleista monien kerrotaan olleen roomalaisia, jotka olivat lomailemassa maaseudun rauhassa ja vuoristokylien viileydessä.
Italiassa 30 vuotta asunut suomalainen Elina Koskinen kertoo, että myös hänen kotikaupungissaan Jesissä öinen järistys säikäytti, kun kaikki huojui ja natisi ja tavaroita putoili hyllyiltä. Kuolonuhreilta ja pahoilta tuhoilta kuitenkin vältyttiin.
– Varsinaisella tuhoalueella tilanne on lohduton. Seutu, jolla järistys sattui, on vuoristoista ja metsäistä, ja avun saaminen sinne on vaikeaa. Siltoja ja teitä on sortunut, mutta paikalle pitäisi saada raskasta raivauskalustoa. Ihmisiä on edelleen raunioiden alla, ja mahdollisia eloonjääneitä etsitään.
Vanha kansa puhuu maanjäristyssäästä
Maanjäristykset ovat Italiassa varsin yleisiä, ja niihin on varauduttu.
– Ne ovat aina mielessä. Kotona pidetään aina esimerkiksi taskulamppuja ja pattereita järistyksen varalta. Lapsille opetetaan maanjäristyskäyttäytymistä jo alakoulussa. Kaikki tietävät, että järistyksen aikana kannattaa asettautua kantavan seinän alle tai viereen. Vaikka paniikin iskiessä vaisto sanoisi, että pitää mennä ulos, se ei ole välttämättä paras vaihtoehto, koska nimenomaan ulkona päälle voi pudota jotain ja loukkaantumisriski on suurempi, Koskinen selvittää.
Toisaalta järistyksiin liittyvät uskomukset elävät tiukassa.
– Vanhat ihmiset puhuvat maanjäristysilmasta. Se on loppukesälle tyypillinen lämmin, kostea ja hautova sää. Ja kumma kyllä, isommat maanjäristykset tapahtuvat tällä seudulla juuri näin loppukesästä – ja aina yöllä.
Koskisen mukaan järistyksiin ei totu, vaikka ne ovatkin ajatuksissa. Seismologit yrittävät ennakoida isoja maanjäristyksiä pienempien avulla, mutta käytännössä se on hyvin vaikeaa.
– Esimerkiksi jo viikkoja ennen vuonna 2009 L’Aquilassa tapahtunutta tuhoisaa järistystä puhuttiin tulossa olevasta järistyksestä ja kerrottiin, että tulossa oli jotain suurta. Mutta kun sitä ei koskaan näyttänyt tulevan, ihmiset rauhoittuivat. Ja sitten järistys iski, ja koko kaupunki romahti.
Vapaaehtoisten osuus pelastustöissä on ratkaiseva
Koskisen mukaan etenkin vuoristossa asuvat maalaiset ovat sitkeitä luonteeltaan ja tottuneet pärjäämään vaikeissakin tilanteissa.
– He ovat sitkeitä ja työteliäitä ihmisiä. Eivätkä he eivät valita vaan purevat hammasta ja sanovat, että kyllä tästäkin jollain tavalla selvitään.
Viranomaiset tekevät Koskisen mukaan hätätilanteessa parhaansa, mutta olennaista on vapaaehtoisten avustustyö.
– Tässä maassa ei aina kaikki toimi, niin kuin pitäisi, mutta jos jokin toimii loistavasti, se on vapaaehtoinen väestönsuojelutyö. Aina kun jotain tällaista tapahtuu, koko Italiasta lähtee liikkeelle joukko hätätilanteisiin erikoistuneita vapaaehtoisia. Matkaan lähtevät rauniokoiraryhmät, Alppi-pelastusryhmät ja Punaisen Ristin ryhmät. Italiassa on paljon ihmisiä, jotka uhraavat omaa aikaansa ilmaiseksi, että mahdollisimman moni pelastuisi, Koskinen kiittelee.
Maanjäristysten jälkeen myös naapuriavun merkitys korostuu.
– Toisten pyyteetön auttamishalu tulee Italiassa esiin tällaisissa tilanteissa toden teolla; täällä on asiasta tuhatvuotinen tottumus. Nytkin täällä kerätään täyttä päätä ihan yksityisesti ja omin päin rahaa, vaatteita ja ruokaa ja ihmiset lähtevät turmapaikoille auttamaan – koska koskaan ei voi tietää, milloin järistys iskee omalle kohdalle.
Koskinen korostaa myös ulkomaisen avun merkitystä.
– Maan omin voimin tästä olisi aika vaikea selvitä, eli kansainvälistä apua kyllä tarvitaan. Monet maat ovat onneksi jo luvanneetkin Italialle suurta apua.