Vuoden 2018 verotiedot julkaistaan maanantaina. Urheilun puolella mielenkiintoa herättävät muun muassa Jari-Matti Latvalan verosotkujen vaikutukset ja Toyotan rallipomon Tommi Mäkisen mahdolliset menestysbonukset. Jatkaako golfari Mikko Korhonen urheilijoiden tulolistan kärjessä? Kuka oli eniten tienannut jääkiekkoilija? Muun muassa näihin kysymyksiin saadaan vastaukset MTV Urheilun verkkosivuilla.
Jari-Matti Latvala on ajanut tällä kaudella tulevaisuudestaan rallin MM-sarjassa. Tätä työtä on vaikeuttanut taistelu verottajan kanssa. Ilta-Sanomien mukaan kysymys on jopa useammasta miljoonasta eurosta.
– Verohomma on ollut todella raskas. Ne asiat ovat vaivanneet minua koko vuoden, koska siihen ei ole tullut mitään päätöstä. Prosessi on pitkä ja se on painanut takaraivossa. Se ei ole vieläkään ohi, Latvala totesi reilu viikko sitten.
Rallitähden mahdollisten mätkyjen suuruus saattaa selvitä maanantaina – saattaa, sillä suurituloisilla on nyt ensimmäisen kerran mahdollisuus myös piilottaa verotietonsa medialta. Näitä hakemuksia on hyväksytty reilut 200.
Latvalan tallipomon Tommi Mäkisen tulot kohahduttivat vuosi sitten, sillä rallilegendan ansiot noin viisinkertaistuivat vuodesta 2016. Mäkisen tulot olivat yhteensä 1,79 miljoonaa euroa, mihin saattaa tulla nyt vielä lisäystä, sillä Toyota juhli valmistajien maailmanmestaruutta Mäkisen johdolla viime vuonna.

