Jari-Matti Latvala kritisoi rallipäättäjiä viime kuukausien vetkuttelusta. Suomalaiskonkari kokee, että päätöksenteko on jäänyt jo useasti liian myöhäiseksi.
Latvala ajoittaa kritiikkinsä alun viime vuoden marraskuuhun. Edelliskauden päätöskilpailuksi kaavailtu Australian MM-ralli peruttiin tuolloin vain pari päivää ennen sen käynnistymistä maan itärannikon maastopalojen vuoksi.
Latvala ajoi tämän jälkeen itsekin helmikuussa Ruotsin MM-rallissa, jonka järjestämisestä vallitsi tiestön huonon kunnon myötä viime hetkiin saakka epäselvyys. MM-rallisirkus siirtyi sittemmin Meksikoon, jossa kisattiin kaksi viikkoa sitten, vaikka valtaosa muusta urheilumaailmasta oli seisahtunut koronaviruspandemian myötä. Kisaa lyhennettiin lopulta viikonlopun aikana jättämällä sunnuntai ajamatta.
– Tällaisissa tilanteissa on oltu rallipuolella neljän–viiden kuukauden ajan. Oltiin Australiassa eikä saatu päätöstä aikaan, vaan ihan viime tinkaan odotettiin, ajetaanko sitä, ja ei sitten ajettu. Sitten oltiin Ruotsissa ja sen kelin kanssa odotettiin päätöstä, minkälainen kisa ajetaan, Latvala alustaa MTV Urheilulle.
LUE MYÖS: Koronapandemia kääntymässä Jari-Matti Latvalan eduksi – Tommi Mäkiseltä uusi kädenojennus? "Auttaa minua"
Meksikon osakilpailuun kohdistuneet pelot kävivät toteen, kun rallin MM-sarjan promoottori tiedotti viime perjantaina, että eräällä sen työntekijällä oli todettu kisan yhteydessä koronavirustartunta.